Aamuyön ajatuksia

- Ensinnäkin mitä olen itse tätä blogia lueskellut (Olen muuten kirjoittanutkin tämän, wow!), huomaan, ettei tässä ole mitään vitun järkeä, eikä varmaan tule jatkossakaan olemaan. Aavistelin tätä toki jo ennen ensimmäistäkään kirjoittamaani lausetta – kirjoitettu ei keneltäkään, ei kenellekään, ilman mitään johdonmukaista linjaa. Jos joku haluaa ottaa nämä kirjoitukset tosissaan, pahoittaa niillä mielensä tai leimata itseni idiootiksi/omahyväiseksi kusipääksi/ties miksi, se olkoon hänen päänsärkynsä. Do I look like I give a shit?

”Täällä metrossa maailman blogiani kirjoitan,
Blogiani siitä mitä mä nään ja mitä tunnen sisällä pään
Ja missä kuljin milloinkin, mietin nyt, silloinkin,
Mietin kenelle blogini teen, missä oon, minne meen.”

- Toisekseen, baari-iltaa ei kannata päättää varsin turhassa baarissa ”double or quit” –tyyppiseen ratkaisuun, jos on jopa vielä huonompi flippaamaan kolikkoa, kuin tavallisesti netin suurimmissa pokeripeleissä operoiva Ilari ”Ziigmund” Sahamies, joka ”heittelee kolikkoa” summista joihin tavallinen tallaaja saa painaa pitkää päivää varsin pitkään.

- Kolmannekseni haluaisin varoittaa ihmisiä thai-whiskyn vaaroista: vaikka se maistuu kuralta ja vaikka se on halpaa kuin kura, se on silti vain kuraa. Sanoisin tuon myrkyn olevan vahvasti -EV (odotusarvoltaan negatiivista), vaikka seura taikka hinta olisi kuinka hehkeää tahansa.

No niin, nyt kun on kaikki oleellinen tullut kerrottua ja purettua näköjään teiniangstiani, voidaankin taas palata epäolennaisuuksiin. Thaimaassa kulkee nimittäin edelleen varsin hyvin.

Pidän asunnostani ehkä jopa entistä enemmän ja elämä on laskeutunut aika pitkälti normiraiteilleen. "Töiden" puolesta tästä tuli aika pitkälti +/- 0 –kuukausi, eli sellainen joihin ei juuri olisi varaa. Muutama satanen turpaan heti alkuinnostuksessa iPokerin kivipuutarhassa, kun netti alkoi pelittämään ja sitten perusgrindauksella Hollywood Pokerilla (nettikasinoita) muutaman satasen plussan puolelle. Mitään elämää suurempia käsiä tai isoja (lähes aina) vitutukseen päättyviä turnauksia ei ole tässä tullut vastaan, joita viitsisi tähän liittää. Kaverit ovat toki vetäneet muutaman kerran hienosti turnin kolme outtisensa syvillä stäckeillä (paljon rahaa takana) maaliin (todennäköisyys tällöin, että ”vihu” voittaa potin on n. 6-7 prosenttia) ja riveröineet (saaneet voittokorttinsa vasta viimeisellä mahdollisella hetkellä) muutenkin ihan hyvällä osumatarkkuudella, kuten myös löytäneet isomman setin omaani vastaan (isommat kolmoset [pääasiassa ”no can do” –tilanne]). Toisaalta taas pakka on ollut itsellekin aika poikkeuksellisen lämmin viime päivinä, olen pelannut ihan hyvin ja saanut pidettyä ohivetojen tuottamat ”lämmöt” tai siirrettyä ne muualle kuin tilttaamalla kalkut vihuille, joten ei muuta kuin työtä, työtä ja työtä ja seuraavienkin kuukausien vuokrat saadaan taas maksettua. Tällaisista kuukausista jolloin tulee pelattua n. 15 tuntia, ei toki voikaan jäädä paljoa (hyvin epätodennäköisille, mutta silti mahdollisille) jälkipolville kerrottavaa.

Muuten hienoimmat asiat liittyvät kotisuomeen. Kuten todennäköisesti ainakin jotkut ulukomailla kaukahilla asustelevat jampat, myös meikäläinen tuntee itsensä välillä olonsa aika orvoksi. Ei täällä paljoa suomea kuule, Suomesta välitä, enkä sitä juurikaan kaipaa, tai kavereihinsa törmää, mutta silti hienot uutiset ”kotoa” ovat ne, jotka tuovat aina eniten iloa, pienessä epätietoisuudessa eläessä, kun ei aina ole niin varma miten muualla menee. Tällaista iloa tuotti esim. kovasti systerin uusi duuni (Don’t screw up this time, baby! ), mutta myös posti ”tytsiltä” kaukaisemmilta ajoilta, jota olin ehtinyt jo heikoimpina hetkinäni kaipaamaan. Ei mitään suurta, mutta kun välillä kuulee kaver(e)illa olevan kaikki oikeasti hyvin, niin vaikea siinä on sitten olla kuten normaalisti eli tunteeton ”mörrimöykky”.

Jostain syystä tuo iloisena oleminen on meikäläiselle, eikä pelkästään meikäläiselle vaan harmittavan suurelle osalle länsimaalaisista, aina jotenkin vaikeata, eikä todellakaan tekisi pahitteeksi oppia sitä täältä ja thaimaalaisilta. Tavallisesti tarvitsen aika paljon tunteakseni itseni edes iloiseksi (tai ainakin Danielsin Jackin tapaamista...). Vaikka esimerkiksi näiltä thaikuilta poistettaisiin kaikki se lipevä tuttavallisuus, jolla he edistävät omaa bisnestään & elintasoaan, niin jäljelle jää silti tavallisesti valtavasti oikeaa nautintoa elämää kohtaan, jota en selvästikään itse osaa tarpeeksi arvostaa. Tunnen hyvin, hyvin usein huonoa omaatuntoa siitä, miten hyvin omat asiat ovat verrattuna näihin (okei, lähestulkoon kaikkiin muihinkin nähden), kuten myös siitä kuinka vähän osaan arvostaa sitä. Ei helvetti, ei tässä mitään järkeä, nämä näyttävät ja tuntuvat olevan monta kymmentä kertaa onnellisempia kuin minä ja itselleni on esim. ihan yks ja vitun sama vaikka poltan parissa tunnissa jossain summan, jonka nämä tienaavat kuukaudessa. Ei sillä, että raha todellakaan merkitsisi elämässä kaikkea itselleni tai tekisi itseni onnelliseksi – mökötän mieluummin Ko Samuillla auringon polttaessa kroppaani kämppäni uima-altaalla, kuin katkeruuden polttaessa sisintä kylmässä pohjolassa -, enkä ole sitä sen kummemmin yrittänytkään (vielä?) haalia, vaan enemmän huolta mieleeni tuottaa ajatus siitä, että olen voinut saada lähes kaiken sen mitä haluan, mutta en vain ole kovinkaan onnellinen.

Niinpä niin, pitäisi ostaa varmaan ilmapallo, se kuulemma helpottaa.

Sanonpahan vain - ehkä helppo sanoa, kun ei ole koskaan ollut tarpeeksi pohjalla tai kohdannut oikeita ongelmia - ettei kannata ottaa elämää ja sen tuomia ”vaikeuksia” kovin vakavasti, vaan iloita siitä mitä meillä on nyt. Itse me lopulta onnemme luomme.

”Sohvani nurkkaan toisten lähdettyä jään ja huokaan

kuinka kummia ajatuksia päähäni tuokaan...”

- Totinen torvensoittaja...

Ps. Pahoittelut Eppu Normaalille hänen laulujensa raiskaamisesta.