Käyn aina silloin tällöin vittuilemassa hepuille, jotka avaavat blogin heidän hitaasta päivitystahdistaan, kun jättävät sen pääosin alkuinnostuksen jälkeen oman onnensa nojaan. En ihmettele toisaalta tätä, 95 prosenttia blogeista on paskaa, pääosa lopuistakin vain ok, joten yleensä se kertoo vain ihmisen kasvusta jos päättää käyttää senkin kirjoittamiseen käyttämänsä ajan johonkin fiksumpaan... No joo, läppä, jos jotain huomautan kirjoittamaan, se johtuu vain siitä että sitä on mielenkiintoista lukea. Pointti oli kuitenkin se, että pitäisi varmaan joskus vastata omaan huutoonsa, eikä jättää kaikkea aloittamaansa puolitiehen, kuten tämän kirjoittamista. Joo-o, olen kuullut kuitenkin huhuja niistäkin surullisista ihmiskohtaloista, jotka käyvät tätä silloin tällöin vilkaisemassa.Tapahtumien puutteesta päivitysten puuttuminen ei ole johtunut, pikemminkin siitä että olen varsin pahasti vieraantunut kaikesta... heh, tekisi mieli sanoa, että kaikesta normaalista, joten kerropa niistä sitten tutuille tai tuntemattomille. On aika ajoin vähän orpo-olo, kun aika tarkkaan alkaa pitämään paikkansa, että se mikä tapahtuu esim. Las Vegasissa, ruotsin laivalla, Kiinassa tai ihanmissävain mukaan lukien Thaimaassa se myös jää sinne, kun ei kukaan kuitenkaan ymmärrä mitä heille kertoisi. Viime aikoina on ollut jos jonkinlaista tapahtumaa, mutta kenellepä niitä kerrot, kun pääosin jengi tietää nippanappa, etten ole enää Suomessa. Koitin mutsillekin yksi päivä soitella ja tilittää kuulumisia ja johan se sentään neljä kertaa esittäydyttyäni muisti sentään kuka olen...
Viimeisimmän päivityksen jälkeen olen viimein muuttanut pois tuolta highrollereiden valtaamasta enkeleiden kaupungista Bangkokista. Ehkä juuri siksi etten oikein aina ole pystynyt viime aikoina näkemään itseäni edes lowrolleriksi highrollereista puhumattakaan, en oikein viihtynyt missään vaiheessa Bangkokissa. Ihan ok, ei siinä mitään, kaippa tuokin kotiolot voittaa kylmässä Pohjolassa
. Mutta aikaa kuvannee varsin hyvin, ettei edes pahasti vituttanut löytää itseään lopulta pidätettynä eräänä perjantaiaamuyönä jostain synkältä poliisiasemalta kaupungin laitamilta, jossa kukaan ei puhunut juuri sanaakaan lontoota sen jälkeen, kun olin joutunut sekaannusten jälkeen mm. murtautumaan omaan kämppääni parvekkeen kautta turvallisuuteni taatakseni. Kun siinä sitten voit lähinnä vetää kovan jätkän roolia tai kaivaa kuvetta enemmän edestä kuin koskaan olet omistanutkaan, saman aikaisesti kuunnellen vaan monipäisen ”vastapuolen” laukoamia, jos jonkinlaisia syytöksiä heitä tarkkaan kuunnelleille poliiseille, voin kertoa olon olleen kuin missäkin surrealistisessa syöttöharhojen maailmassa, jossa ei niin tehnyt mieli enää päiviä kuluttaa. 
Eli ei muuta kuin ulospäästyä taksiin.. Tai melkein heti ulospäästyä. Toki kaivoin ensin hätäisesti pakatusta repusta, jonka pakkaamista vielä poliisipartio valvoi vieressä, 100 Pipersin jämät ja kävin nappaamassa reilut huikat ensimmäisten vastaan osuneiden paikallisten laitapuolen kulkijoiden kanssa ja vasta sen jälkeen pomppasin taksiin. Tarkoittihan tuo ainakin yhdessä häädön ja pienten ihmissuhteiden uudelleen organisoinnin kanssa, ettei tällä troublemakerilla ollut enää kovasti syitä pysyä tuolla. Vähän ironista oli, että juuri edellisenä iltana olin sattunut törmäämään juuri sellaiseen potentiaaliseen heppuun tuolla alueella jota olin etsinyt viikkokaupalla onnistumatta, joka olisi voinut auttaa mua monenlaisissa muissa töissä tuntien alueen ja puhuen täydellistä thaikkua ja englantia. Bisnesten ja kansainvälisen kaupan kannalta tuo alue oli varsin mielenkiintoista ja yksi suurimmista syistä, miksi siellä jaksoin tallustella. Kontakteja on vain koht. vaikea luoda täysin tyhjästä ja viimein kun luulet löytävän sateenkaaren pään, jollakin on jotain muita suunnitelmia itseäsi varten ja kaikki työ menee vituiksi. 
Ehti hän sentään kertomaan, ettei tuolla seudulla nähdä länsimaalaisia pääosin kuin telkkarin ruudusta, joten mun läsnäoloni oli heille pienoinen ihmetys ja melkeinpä kiusallinen asia. Voin vain kuvitella kuinka paljon tarjosin sitten heille ihmetystä talsien reppu toisella olalla ja viskipullo toisessa kädessä asemalta päästyäni etsiskelemään taksia noin puoli kuuden aikoihin aamulla kohtalaisen ryvettyneen näköisenä. Lopulta taksiin ja muutaman tunnin ympäriinsä ajelun ja eksymisten jälkeen löysin itseni josksu iltapäivällä vähän pienemmästä ja tuntemattomasta rannikkokaupungista nimeltään Bangsaen. Se siitä - clock out and go home.Aivan tuntematon kylä tämä Bangsaen ei entuudestaan ollut sillä ehdin aiemmin käydä pari kertaa uimassa täällä, mutta oikeastaan muuta kuin (vähän likaisen) rannan en ollut nähnyt. Jo tänne asetuttuani katselin vasta jotain tietoa tästä paikasta netistä ja jokseenkin ainoat kuvaukset tiivistyivät yhteen sanaan: ”tylsä”.
No joo, oikeasti epäilemättä juuri sitä mitä tarvitsenkin. Rannikkokaupunki, jossa ei paljoa länsimaalaisia turisteja ole. Paikka joka herää eloon lähinnä vain viikonloppuisin kun thaimaalaiset nuoret tulevat viettämään viikonloppua tänne hauskanpidon merkeissä. Luulisi olevan varsin täydellinen mesta tällä hetkellä keskittyä omiin duuneihin ja vihdoin saada asiat pikkuisen parempaan järjestykseen. Ainakin kaikki edellytykset niin oman fyysisen kunnon ylläpitoon kuin mielenkin kasassa pysymiseen pitäisi täällä olla. Ei pitäisi paljoa ohivetojen taas harmittaa, jos niitä voi mennä rannalle auringonpaisteeseen pohtimaan ja popsimaan jätskiä. Täältä löytyy kansainvälisiä opintoja tarjoava yliopistokin, joten ainakin jotain kieliopiskeluja olisi vihdoin tarkoitus saada työnalle.
Ainakin töitä on tullut painettua ensimmäisen reilun viikon aikana niin, että oikeata rannetta pakottaa. Ja huomauttaisin sen todellakin johtuvan töiden teosta, enkä ihmissuhteiden uudelleen organisoinnin aiheuttamista muutoksista tietyillä elämän osa-alueilla.
Pelitkin ovat alkaneet kulkemaan heti tänne muuton jälkeen ja jos hyvin menee, niin tällä tahdilla vielä ennen vuotta 2050 pitäisi olla kuivilla. Edelleenkin aika paljon liian syvällä tässä uidaan ja hirveällä riskillä. Ei tässä liiemmälti ole tuuritkaan olleet puolella sen enempää peleissä kuin varsinkaan niiden ulkopuolella, mutta sama kai tuo. Sairasta varianssia vaikka kuinka tilastoja tutkisi. Ajattelin nyt joka tapauksessa kääntää kurssit huolimatta siitä kuinka paljon ”huono onni” ja varianssi sitten potkivatkaan päähän. Varsin syvällehän sitä olisikin elämässää vajonnut, jos siinä pärjääminen olisi onnesta & tuurista kiinni, kuuluisivatpa ne sitten olennaisesti työhön tai eivät.- Larry Elder
Nollatessani ensimmäisenä iltana viime päivien tapahtumia satuin törmäämään jossain yhteen suomalaiseen ja ruotsalaiseen heppuunkin. Suomalaisesta nyt ei sen enempää, mutta ruotsalaisen kanssa tuli siinä jonkin aikaa pyörittyä ja vaikkei heppu nyt ainakaan kännissä ollessa vaikuttanut omiin silmiin sen urpommalta, niin siinä vaiheessa hain katseellani oven ja painuin pihalle, kun tämä totuuden torvena toitotti jo kolmatta kertaa ”this is a real Thailand, real Thailand” tarkoittaen tätä ko. kaupunkia. No voi saatana, ymmärtäisin jos kyseessä olisi ollut joku maahan juuri saapunut märkäkorva, mutta kun puhujana oli neljä vuotta täällä asunut, en vain jaksanut kestää tuollaista pihallaoloa. Tämä oli itse asiassa viimeinen pisara alkaa taas avautumaan tähän blogiinkin. Okei, en ole asunut täällä neljää vuotta, joten on mahdollista, että allekirjoittanut onkin se jolla ne kaikki muumit eivät ole enää laaksossa... Muutenkin kuljen vähän hitaalla, mutta jos jostakin olen varma, niin olenpa ollut missä päin Thaimaata tahansa, niin missään asiat eivät ole näyttäneet samoilta, enkä vieläkään oikein ymmärrä tätä(kään) maata. Ihmisten suhtautuminen tiettyihin asioihin on tottakai hyvin lähellä omaani - eli vedetään vähän vain sinnepäin ja löysäillään loppu aika
, mutta muuten tulee edelleen tilanteita joita en vain ymmärrä... Mutta ihan aikuisten oikeasti, näillä kaupungeilla (pl. suurimmat turistimestat) tuntuu olevan eroa välillä kuin rannalla ja vuoristolla keskenään ja hauskaa on, ettei perusthaikutkaan aina uuteen kaupunkiin mennessä tiedä, kuinka toimia ja olen nähnyt niin erilaisia paikkoja, etten oikein jaksa uskoa sen ”oikean” Thaimaan täältäkään löytyvän... En toisaalta etsikään, mutta en vain syvemmässä merkityksessä ymmärrä koko kansaa aika ajoin edes vähän alusta. Eivät hekään tosin minua, mikä on tullut harvinaisen selväksi ja olen nähnyt kyllä paikkoja joihin en ole ollut selvästikään tervetullut länsimaalaisena, joten se siitä tuhansien hymyjen maasta toisinaan. 
Mutta ”nää on näitä”. Yhtä outoa kuin törmätä jossain Starbucksin jonossa buddhalaismunkkiin jonottamassa kahviaan näppäillen samalla uutta kännykkäänsä Chelsean logolla varustettu sininen olkalaukku oranssisen "kaapunsa" päällä.
Että semmoista. Nyt painetaan duunia ja treenataan punnerruksia (http://hundredpushups.com) ja vatsalihasliikkeitä (http://www.twohundredsitups.com), kunnes on aika miettiä josko yrittäis taas uusia viisumia ja kuinka pitkäksi aikaa, jos ollenkaan. Tässä kuussa tuon uusiminen osuikin samalle päivälle BKK:sta lähdön kanssa ja taas oli hauskaa, vaikkei edes maasta tarvinnut poistua. Toisaalta taas olen miettinyt jaksanko lentää edes Suomeen koko kesänä. Palellaan...
- Jay
Ps. +35 astetta...
