Uusi kämppä, vanhat kujeet

...paitsi että kämppäkin on sama. Vajaan viikon ajan oli tarkoitus muuttaa uuteen asuntoon ja se oli poikkeuksellisesti jo hyvissä ajoin – eli jopa kahta päivää aikaisemmin – käyty katsastamassakin, mutta kun kaiken ees-taas huopaamisen jälkeenkään ei päästy yhteisymmärrykseen hinnasta niin se sitten jäi. Alkuun tuota tonttia tarjottiin samaan hintaan, kuin mitä tästä maksan, sen jälkeen se palautui taas normaalille tasolle eli kolmasosan kalliimmaksi, jonka jälkeen kukaan heistä neljästä jonka kanssa kämpästä juttelin, ei tiennyt kolmeen päivään, mikä hinta on, kunnes kaikilta tuli eri hinta. Vasta muuttopäivää edeltävän päivän iltana sain kuulla lopullisen hinnan, eikä sitten tullut kauppoja, vielä.

Eipä siinä, vietetään siis tämä loppuelämän ensimmäinenkin päivä kuten myös seuraavan kuukaudenkin päivät tässä. Ei tässä edelleenkään mitään vikaa ole, mutta viisi kuukautta samassa paikassa on useimmiten itselleni vain vähintäänkin tarpeeksi. Niin nytkin. Ja ehdin vieläpä jo onanoimaan ajatuksella, että olisin voinut viimein sulloa oman egoni aivan ikiomaan makuuhuoneeseen itse punkatesseni toisessa, koska tilaa tuossa olisi ollut varsin kiitettävästi. Kaksi kerrostakin ja niitä telkkareitakin niin että olisi nyt voinut tilttaillessa tuhota niitä useammankin... nyyh. Muutaman tonnin (omien mieltymysten mukaan saa keksiä tähän rahayksikön) sain kuitenkin tämän kämpän hinnasta pois, samalla tehden oharin asunnonvälittäjälleni, jolle maksamastani vuokrasta on mennyt joka kuukausi siivu.

No, eiköhän se ymmärrä... Ainakin tuon dumppaaminen kuvioista sopii ihan hyvin viimeaikaisiin touhuihin. Viikonloppuna nimittäin onnistuin yhden illan aikana menettämään omalla jäätävällä viimeistelylläni kolme erittäin hyvää kaveria sekä kuulon oikeasta korvastani. Ei huonosti, vielä kun he olivat autuaan tietämättömiä toisistaan, joten tarvittiin kolme erillistä tapausta tähän urotyöhön. Hienosti hoidettu, Jay, vaikka itse sanonkin, ei taida ihan kaikki inkkarit olla kanootissa. Että jos nyt satunkin vähän olemaan omahyväinen egoisti, niin ihmisenä sentään täysi mulkku!


Osittain tuostakin syystä olisin ollut valmis muuttamaan sen kaksi kilometriä horisonttia kohti, mutta varsinkin sen takia, että olen vaihteeksi taas aika broke ja aion viettää loppukuun pelien parissa, joten uusien seinien tuijottelu grindauksen lomassa olisi voinut vähän piristää. (Niin ja taas alkaa jotkut pirun markkinat tuossa etupihalla.) Mitään romahdusta en ole nyt saanut todistaa, vaan tässä kuussa on ollut varsin huonoa tuuria nettiyhteyksien kanssa, joka vaikuttaa suoraan talouteen. Tuohon mahtui tuollainen kahden viikon jakso, jonka aikana pääsin pelaamaan peräti yhden session, jolloin netti ei pätkimisellään tehnyt pelaamista mahdottomaksi. Voittoahan tuosta sessiosta tuli kuitenkin jopa... yksi bini, jota seurasikin seuraavan illan tilttipelit paskalla yhteydellä ja seitsemän binin kuoppaus. Ei se mitään, kuten tuolle ajalle osuneet muutkaan yllättävät rahanmenot. Onneksi osaan kuitenkin viettää sitten ne normaalisti koneen äärellä vietetyt yöt varsin hyvin harrasteiden parissa, joihin ei uppoa rahaa... WRONG! Vähän kuin pitkästynyt koiranpentu, itsekin huomaan purkavani turhautumista sitten milloin mihinkin, kuten löytämällä itseni baarista nitomassa kaikki käden ulottuville saamani tavarat baaritiskiin kiinni, jonka jälkeen onkin taas paljon uusia kavereita. Mutta ei niitä oikein pysty omassa nurkassaankaan viettämään, kun unirytmit on mitä on.


Nyt netti taas toimii, kaikki rahani vain tuntuvat olevan täysin jumissa eräällä saitilla ja nyt en pysty sen takia pelaamaan. Joka tapauksessa nyt on loppukuun tarkoituksena pelata paljon – kun on pakko. Loppukuussa pitäisi taas tuollaiset reilut 20 biniä kiskoa voittoa, jonka laskin onnistuvan nippanappa mikäli herään heti aamuisin pelaamaan ennen kuin olen edes ehtinyt nukkumaan. Tällöin olisi pieni mahdollisuus päästä tuohon ehkä rakebackin turvin (rakeback = casinoille maksettavasta ”korvauksesta” saatu palautus), sillä omaan pelaamiseen tai mihinkään omaan tekemiseen ei taas ole mitään luottoa. Mutta saahan sitä unelmoida.

- The day I stop dreaming is the day I die –
Eli reilut 20 biniä voittoa loppukuulle (uuh), jotta elämä jatkuu vielä ensi kuussakin ja pääsen hakemaan uutta viisumia, jonka lisäksi voisi vielä heittää pari muuta tavoitetta. Pelisessiot poikki AINA jokaisen 45 minuutin jälkeen, jolloin taukoa ainakin sen verran että ehtii tekemään 3 sarjaa etunojapunnerruksia ja jokaista tilttaamaani biniä kohti lupaan lahjoittaa yhden hyväntekeväisyyteen, vaikka sitten nelijalkaisten torakoiden vanhainkotiin. Salilla lupaan käydä ja eri vatsalihasliikkeitä voisi luvata vaikka pari sataa päivää kohti, ettei aivan lyyhisty kasaan. Mitään tipattomia päiviä nyt sentään en lupaa, mutta kaiken "pörräämisen" lupaan jättää loppukuuksi ja aika minibudjetilla on tarkoitus elää. Näillä tavoitteilla siis on tarkoitus hakea vähän kurinalaisuutta ja ammattiylpeyttä tekemiseen ja mielenvirkeyttä sessioiden keskelle jottei pelit ja vintti mene aivan pimeeksi. Ihan ohimennen voin vielä luvata, vaikka ei ketään lukijaa koskekaan, vastaavani vaikka joka kymmenenteen puheluun, jossa mut oletettavasti moititaan pystyyn...

Että sellaista tällä kertaa. Toivottavasti edes käsiala oli selvää.

************************************
****Edit. Pieni "sanity check" koskien tavoitteita ensimmäisen päivän jälkeen.
- vajaa bini takkiin, joten hyvältä näyttää...
- vatsoja saa salilla tehtyä helpohkosti kivun kanssa tuon reilu 200, mutta sinä päivänä kun en mene salille todennäköisesti kuolen noita vääntäessä
- löysin vähän ylimääräistä rahaa, en paljoa, mutta puolisen tonnia, joten tiedän minkä tavoitteen hoitamaisesta tuli vaikeinta, vaikka vihaan noita vatsoja
- tauon pitäminen 45min välein on selvästi kannattava ja hyvä tavoite, no problems
- pumppaan mitä pumppaan, eikä siinä ongelmia, mutta näköjään lennän aina kaikista pöydistä ulos punnerrusten aikana... ei kovin hyvä
- binin luovuttaminen hyväntekeväisyyteen jokaisen tilttauksen jälkeen on aivan loistava veto - SUOSITTELEN, ei paljoa tee mieli polttaa päreitään
- tsekkasin että viimeisestä 30 puhelusta olen vastannut yhteen, joten sekin tavoite on aika helppo

ja mainokset vilkkuu ja raha juoksee...

Same, same, but different

Mennyt kuukausi ei varsinaisesti tarjonnut mitään uutta tai mullistavaa. En tosin tiedä onko se kovinkaan huono juttu. Asiat ovat varsin mallillaan – eli toisin kuin tavallisesti tänne tilittäessä, kun suurimmat ongelmat ovat käsistä karannut alkoholiongelma, kun se ei millään enää nouse päähän ja... en enää edes muista mikä se toinen ongelma oli... niin myönnettävä kai se on: ”It’s a wonderful life”, kuten Chris Rea tai vaikka Antibazz Vs.Deep Melange vähän vauhdikkaammassa versiossa tykkäävät luukuttaa. Samasta syystä ei näköjään ole ollut niin intoa tännekään purkautua. Kateuttakin se pian herättää, jos kertoo asioiden olevan hyvin.


Vaikka vitutuksesta eroon pääseminen on varsin tapaus-/ajanjaksokohtaista, niin pääosin edellisen viestissä tilitetystä alavireisyydestä on taas toistaiseksi napattu niskalenkki ja valituskin on jäänyt vähän taka-alalle. Tiedä sitten johtuuko tuo jälkimmäinen enemmän siitä, että olen muuttunut välinpitämättömämmäksi, sillä edellisessä – suunnattomasti kirotusvihreitä ja varsin hienoja lauserakenteista sisältäneessä - viestissä taisin valittaa melkein yhtä paljon muiden murheiden, olosuhteiden ja epätasa-arvon, kuin oman (suunnattoman!) kurjuuteni puolesta. Toivottavasti ei näin kuitenkaan, vaikka joillakin selvästi tuntuu olevan vaikeuksia päättää olenko enemmän ”bad man” vai ”batman” (kun valvon yöt ja nukun päivät).

Menneen kuukauden aikana lisäpiristystä elämään toi poikkeuksellisen fiksujen ja hyväntahtoisten suomalaisten tapaaminen. Joo-o, ei niin paljon haukkumista etteikö tähänkin blogiin saataisi jotain positiivistakin kerrottavaa suomalaisista. Lensin nimittäin kuukauden alkupuoliskolla(?) Pattayalle tapaamaan äippää ja hänen avomiestään. Vajaa viikko siellä tuli sitten oltua ja ainakin itselläni oli pirun hauskaa nähtyäni pitkästä aikaa tuttuja ja pyöriskellessä öisin kohtuu tutuissa maisemissa. Samalla reissulla tultiin määritellyksi aivan uusiksi kriteerit, joilla meikäläisen rispektit jatkossa ansaitaan. Mutsin tuomat kovasti himoitsemani joulupiparit maapallon toiselta laidalta nostavat tietty riman jo pilviin, mutta Karhu-mäyrän roudaaminen käsimatkatavaroissa Pekingin ja Hong Kongin – ei ehkä niin myötämielisten - turvatarkastusten läpi on jo jotain aivan käsittämätöntä. Pakko arvostaa, kiitos! Vaikka harvakseltaan tulee olutta hörpittyä, niin myönnettävä on, kyllä maistui.

Palattuani Pattayalta ja painuttuani takaisin punttisalin hämärään huomasin taas kuinka tärkeää on pitää edes näistä kunnon viimeisistä rippeistä kiinni ja pää suht’koht pirteänä. Siinä missä vireystila saattaa pahimmassa tapauksessa kohentua pienellä hikoilulla, niin kohtalainen vaikutus tuolla tuntui olevan omaan peliinkin: yksi päivä treeniä ja heti reilun yhdentoista binin voitollinen sessio. Juuh, että pitikin pitää taukoa salilla käynneistä! Jotta haukkokaahan happea, ei siitä ainakaan haittaa ole. Tuon jälkeen peli on muutenkin sujunut, vaikka ”töiden” puolesta kuukausi jäikin vähän vaisuksi. Ei huonoksi, mutta lähinnä alkukuun ansiosta vaisuksi joka ei todellakaan enää tämän ”ammatin” puolesta omalta kohdaltani uutiskynnystä ylitä. Käsiä tuli nyt sentään tahkottua joku vajaa 40 000, mutta ei nyt kannata muidenkaan hätääntyä, ei tässä vielä olla aivan työnarkomaniaan ajautumassa. Välillä kun homma lähtee vähän rukkasesta, tulee lähes huomaamattaan avattua 8-10 shorttipöytää, joissa pelikäsiä saattaa tulla tuntia kohden 800–900 ja silmät vain räpsyy kilpaa eteen sinkoilevien pöytien kanssa.


Noh, onneks ei oo pommoo, niin ei tuu monnoo, vaikka kuinka löysäilee. Positiivisena puolena pokeri kuitenkin kiinnostaa pitkästä aikaa enemmän kuin aikoihin. On kiva pelata silloin, kun peli sujuu, kun jopa oppii jotain uutta eli ymmärtää peliä pikkuisen paremmin tai kun osaa ottaa sen vähän rennommin. Tavallisesti nuo vain kulkee aivan käsi kädessä ja näin jos yksi osa-alue tökkii, niin melkoista paskaahan tämä tuppaa ainakin itselleni olemaan. Kun fiilis on hyvä, ei ota niin helposti lämpöjä vaikka pöydissä tapahtuisi mitä. Tässä viime viikkoina yhtenä suurimpana ongelmana onkin ollut, että käyn pelatessa kokoajan mielettömän lämpöisenä. Vaikka kuinka tietää, että on yhtä fiksua soittaa suutaan (näppäimistöä) pelipöytien chateissa huonosti pelaaville vastustajille, kuin esim. toimiessasi kukkakaupan myyjänä asiakkaan tehdessä lähtöä maksettuaan jo ostoksensa, mennä ja kusta tämän kukkapuskaan ja vielä haukkua hänet aivan pystyyn, niin jostain syystä se pää ei vain ole pysynyt kiinni. Muutenkin olen huomannut tämän ”semilämmöissä” pelaamisen olevan vähän sitä, että koetan rangaista tyhmästi pelaavia vastustajia olemalla ja pelaamalla itse tyhmästi. Se, se on fiksua. Joten yleisen ”vireystilan” parantuminen on varmaan yksi suurimmista syistä miksi pokeri maistuu taas paremmin kuin tuossa ajanjakso sitten.

Mutta kuten tätä blogia lukeneet tai tilityksiäni mesessä kuuntelemaan joutuneet tietävät, pokeri todellakin tuottaa suunnattomia ongelmia itselleni. Lähes joka päivä on vaikeuksia päättää esim. mitä kaikilla pokerin tuomilla vapauksilla teen , joten en ihmettele yhtään viimeaikaisia keskusteluja ja uutisia seuranneena liittyen nettipokerin pelaamiseen, että koko laji halutaan taas vaihteeksi kieltää. Vakavasti ottaen nämä uutiset/jutut ovat tietysti avanneet omiakin silmiä liittyen peliongelmaisiin, pelivelkaisiin ja tällaisten ongelmien uhan alla eläviin ja toki olen huomannut, että siinä missä pokerista on tullut huikea kultakaivos toisille, niin yhä useammalle se on vielä pahempaa kuin itselleni, eli täyttä helvettiä. Psyyke on välillä itselläkin varsin koetuksella, mutta helppoahan tämä tuntuu itselleni olevan verrattuna niin moneen muuhun itsestään liikoja luulevalle. (Itsehän en tunnetustikaan tuohon jälkimmäiseen joukkoon kuulu... ) Eipä käy kateeksi, mutta enpä myöskään tunne sääliä, en edes viereisestä linkkilistastakin löytyvää 88% concentrationin Ediä kohtaan, joka on nyt viimeisimmän kuoppauksen jälkeen päättänyt myydä talonsakin pelatakseen itsensä rikkaaksi ja maksaakseen aiemmat pelivelkansa. Ei hjyvä. Epäilemättä pokerin ja kaikenlaisen uhkapelailun kautta itsensä kusettaminen on helppoa ja tätä myöten luulla itsestään liikoja. En vain oikein osaa tuoda julki omaa mielipidettäni, kuinka tällaisiin ongelmiin: peli- & huumeriippuvuuteen, alkoholismiin, makeanhimoon tai luoja ties minkälaisiin addiktioihin pitäisi yleisesti suhtautua tai paljonko resursseja ja mitä tapoja niiden ”hoitoon” pitäisi käyttää. Joka tapauksessa särähtää aina pahasti omaan korvaan, kun aikuisia ihmisiä aletaan tasapäistää, holhoamaan ja sullomaan johonkin pumpuliin rajoittamalla heidän elämäänsä asioissa, joissa ”normaalin” ihmisen oma järki osaa asettaa sen rajan, jonka ylittämisen jälkeen asiasta on hänelle pelkästään haittaa. Se nyt on selvää, että en välttämättä toivo kenenkään häviävän itselleni omaa taloaan, mutta helvetti sentään, jos ei ihmisellä itsellään ole sen vertaa luonteenlujuutta, että pysyy itselleen haitallisista ”himoista” erossa tai käsittelemään niitä fiksusti, niin olkoon sitten pysymättä. Eivätköhän tällaiset ihmiset löydä itselleen jonkin haitallisen keinon joltain toiselta elämänalueelta joka tapauksessa, jolla tuhota itsensä. Aika kärjistetty kommentti, mutta ei se nyt vain voi toimia, että kielletään nyt varmuuden vuoksi kaikki, mikä saattaa jollekin reppanalle, itsestään huolta pitämään kykenemättömälle olemaan haitallista, siinä missä se valtaosalle muista on vain hauskaa ja harmitonta ajanvietettä.

Ja vittumaistahan se itsellenikin olisi, että sillä hetkellä kun tunnen pelaavani paremmin kuin koskaan ja voittavani, niin NYT sitten suunnitellaan lakia jonka turvin nettipokeritappioita voisi periä lakiteitse takaisin (Ministeriö nettipokerin kimppuun tappiot nollaavalla lailla), eli toisin sanoen kuinka nettipokeri, tuo suuri saatana, saataisiin maailmasta (suomalaisilta nyt ensin) kitkettyä pois. Toivon toki lakiehdotuksen menevän joskus läpi, jonka jälkeen aion periä takautuvasti kaikilta tappiopäiviltä rahat takaisin ja elellä loppuelämän pelkillä koroilla...

Olen kuitenkin kohtalaisen varma, että jonain kauniina tai vähemmän kauniina päivänä omakin ”pokeriurani” päättyy ja siirryn jonkin vähemmän stressaavan, kuten lennonjohtajan, lääkärin, pomminpurkajan, poliisin tai sairaanhoitajan ammatin tai arvopaperitreidauksen pariin. Mutta mikäs tässä, tylsäähän se olisikin jos pokerikin olisi aina helppoa ja toisaalta jos raskaat huvit todellakin edellyttävät edes satunnaisesti (henkisesti) raskasta työtä, niin olkoon näin. Olen muutenkin huomannut, että jos en nyt sitä iloisuutta ole täällä paikallisilta oppinut (miten voisinkaan, vähintään yhtä paljon täällä on turisteja kuin ”paikallisia”), niin enemmän ja enemmän sellaista tässä hetkessä elämistä. Jos en juuri aiemmin, niin varsinkaan nykyisin en oikein jaksa stressata huomisesta sen enempää.


Jos ei kerran iloisuutta saa opittua, niin thai-kielen opiskelut ovat jo sentään hyvässä käynnissä. Olen nimittäin jo melkein saanut ostettua yhden oppikirjan ja melkein selvitettyä missä sitä voisi ihan koulussakin opiskella. Hyvä minä. En oikein tiedä onko tuosta taidosta nyt niin hirveästi jatkossa hyötyä, mutta kun tässä nyt tätä aikaa on jonkin verran, niin miksei sitä vähän enemmänkin voisi opiskella, jotta tiedän muutakin kuin esim. mitä ”ham” ja ”hoi” tarkoittaa... Joskus jatkossa jonkinlaisen bisneksen tekeminenkään täällä/thaimaalaisten kanssa ei ole todellakaan poissuljettu ajatus, vaan pikemminkin päinvastoin, joten voisi kai tuosta hyötyäkin jatkossa olla. Olen jo keksinyt hyvän, omaperäisen ja tuottoisan liikeideankin valmiiksi tätä varten: ajattelin ostaa halvalla ja myydä kalliilla. Pientä hiomista tuo ehkä vielä vaatii, mutta sitten ei voikaan enää rahantuloa estää.

Tokihan parin viikon takaisten full moon partyjen tuoksinassa ehdin jo aloittamaan omat bisnekset täällä yhdessä tutun (todennäköisesti) turkkilaisen pitserian pitäjän kanssa. Hän varsin... noh, jos ei lipevänä, niin varsin naisiin menevänä on hyvin kiinnostunut myös suomalaisista naisista, ja hengattuani noissa ko. pippaloissa parin suomalaisen tytön kanssa syntyi ajatus, jonka johdosta jatkossa diilaan tapaamani suomalaiset naiset hänelle ilmaisia pitsoja vastaan. Eivät he mitään laivavalaita tokikaan olleet, mutta likipitäen sellaisia kahdesti tuupattavia – kerran takaa ja toisen kerran parvekkeelta, joten lihoi... pitsoiksi hekin olisivat päätyneet, mikäli diili vain olisi ollut valmis ennen heidän tapaamistaan. (Ai mitenkä niin tälläkin naamalla saa näköjään tehokkaasti elämän realiteetit täällä unohdettua... ) Että tervetuloa vain tänne ihmiskaupan kehtoon!


En ole edelleenkään tehnyt oikein mitään uuden viisumin eteen ja varsinkin viime viikolla oli vähän fiilis, että voisi vaikka ottaa lennon ensi kuussa Suomeen, mutta, mutta... äsken ”iltauinnilta” tultua oli kylmä kuin jääpalikalla ja lämpöeroa taisi kuitenkin olla sinne Suomeen noin 40 astetta, joten tuskinpa sentään. Pidän ”työstäni”, vapaudestani ja lämmöstä, joten tuskin tässä jatkossakaan tulee ihmeellisiä muutoksia tehtyä. Salilla käyntiäkin taidan jatkaa, vaikka en oikein tiedä mitä teen siellä väärin kun ainoa asia mitä olen siellä saanut viimeisen vajaan vuoden kohtalaisen epäsäännöllisen treenauksen aikana ”kehitettyä” ovat rintalihakset/rintakehä. Uuh... kun mikään muu lihasryhmä ei kerran kehity, mikä ei edes haittaa, sillä ymmärrän ”treenaukseni” olevan vain tekohengitystä ja kompensointia varsin rappauttavia elämäntapoja kohtaan, niin voisivat ne nuokin olla kehittymättä. Tuppaa silloin tällöin tulemaan jo kuittia asiasta. Nyyh. Tosin toki vain yhden kerran per vittuilija...
Ugh, tulipahan taas melkoista diipadaapaa.