Vaikka vitutuksesta eroon pääseminen on varsin tapaus-/ajanjaksokohtaista, niin pääosin edellisen viestissä tilitetystä alavireisyydestä on taas toistaiseksi napattu niskalenkki ja valituskin on jäänyt vähän taka-alalle. Tiedä sitten johtuuko tuo jälkimmäinen enemmän siitä, että olen muuttunut välinpitämättömämmäksi, sillä edellisessä – suunnattomasti kirotusvihreitä ja varsin hienoja lauserakenteista sisältäneessä - viestissä taisin valittaa melkein yhtä paljon muiden murheiden, olosuhteiden ja epätasa-arvon, kuin oman (suunnattoman!) kurjuuteni puolesta. Toivottavasti ei näin kuitenkaan, vaikka joillakin selvästi tuntuu olevan vaikeuksia päättää olenko enemmän ”bad man” vai ”batman” (kun valvon yöt ja nukun päivät).
Menneen kuukauden aikana lisäpiristystä elämään toi poikkeuksellisen fiksujen ja hyväntahtoisten suomalaisten tapaaminen. Joo-o, ei niin paljon haukkumista etteikö tähänkin blogiin saataisi jotain positiivistakin kerrottavaa suomalaisista. Lensin nimittäin kuukauden alkupuoliskolla(?) Pattayalle tapaamaan äippää ja hänen avomiestään. Vajaa viikko siellä tuli sitten oltua ja ainakin itselläni oli pirun hauskaa nähtyäni pitkästä aikaa tuttuja ja pyöriskellessä öisin kohtuu tutuissa maisemissa. Samalla reissulla tultiin määritellyksi aivan uusiksi kriteerit, joilla meikäläisen rispektit jatkossa ansaitaan. Mutsin tuomat kovasti himoitsemani joulupiparit maapallon toiselta laidalta nostavat tietty riman jo pilviin, mutta Karhu-mäyrän roudaaminen käsimatkatavaroissa Pekingin ja Hong Kongin – ei ehkä niin myötämielisten - turvatarkastusten läpi on jo jotain aivan käsittämätöntä.
Pakko arvostaa, kiitos! Vaikka harvakseltaan tulee olutta hörpittyä, niin myönnettävä on, kyllä maistui.Palattuani Pattayalta ja painuttuani takaisin punttisalin hämärään huomasin taas kuinka tärkeää on pitää edes näistä kunnon viimeisistä rippeistä kiinni ja pää suht’koht pirteänä. Siinä missä vireystila saattaa pahimmassa tapauksessa kohentua pienellä hikoilulla, niin kohtalainen vaikutus tuolla tuntui olevan omaan peliinkin: yksi päivä treeniä ja heti reilun yhdentoista binin voitollinen sessio. Juuh, että pitikin pitää taukoa salilla käynneistä! Jotta haukkokaahan happea, ei siitä ainakaan haittaa ole. Tuon jälkeen peli on muutenkin sujunut, vaikka ”töiden” puolesta kuukausi jäikin vähän vaisuksi. Ei huonoksi, mutta lähinnä alkukuun ansiosta vaisuksi joka ei todellakaan enää tämän ”ammatin” puolesta omalta kohdaltani uutiskynnystä ylitä. Käsiä tuli nyt sentään tahkottua joku vajaa 40 000, mutta ei nyt kannata muidenkaan hätääntyä, ei tässä vielä olla aivan työnarkomaniaan ajautumassa. Välillä kun homma lähtee vähän rukkasesta, tulee lähes huomaamattaan avattua 8-10 shorttipöytää, joissa pelikäsiä saattaa tulla tuntia kohden 800–900 ja silmät vain räpsyy kilpaa eteen sinkoilevien pöytien kanssa.
Noh, onneks ei oo pommoo, niin ei tuu monnoo, vaikka kuinka löysäilee.
Positiivisena puolena pokeri kuitenkin kiinnostaa pitkästä aikaa enemmän kuin aikoihin. On kiva pelata silloin, kun peli sujuu, kun jopa oppii jotain uutta eli ymmärtää peliä pikkuisen paremmin tai kun osaa ottaa sen vähän rennommin. Tavallisesti nuo vain kulkee aivan käsi kädessä ja näin jos yksi osa-alue tökkii, niin melkoista paskaahan tämä tuppaa ainakin itselleni olemaan. Kun fiilis on hyvä, ei ota niin helposti lämpöjä vaikka pöydissä tapahtuisi mitä. Tässä viime viikkoina yhtenä suurimpana ongelmana onkin ollut, että käyn pelatessa kokoajan mielettömän lämpöisenä. Vaikka kuinka tietää, että on yhtä fiksua soittaa suutaan (näppäimistöä) pelipöytien chateissa huonosti pelaaville vastustajille, kuin esim. toimiessasi kukkakaupan myyjänä asiakkaan tehdessä lähtöä maksettuaan jo ostoksensa, mennä ja kusta tämän kukkapuskaan ja vielä haukkua hänet aivan pystyyn, niin jostain syystä se pää ei vain ole pysynyt kiinni. Muutenkin olen huomannut tämän ”semilämmöissä” pelaamisen olevan vähän sitä, että koetan rangaista tyhmästi pelaavia vastustajia olemalla ja pelaamalla itse tyhmästi. Se, se on fiksua.
Joten yleisen ”vireystilan” parantuminen on varmaan yksi suurimmista syistä miksi pokeri maistuu taas paremmin kuin tuossa ajanjakso sitten. Mutta kuten tätä blogia lukeneet tai tilityksiäni mesessä kuuntelemaan joutuneet tietävät, pokeri todellakin tuottaa suunnattomia ongelmia itselleni. Lähes joka päivä on vaikeuksia päättää esim. mitä kaikilla pokerin tuomilla vapauksilla teen
, joten en ihmettele yhtään viimeaikaisia keskusteluja ja uutisia seuranneena liittyen nettipokerin pelaamiseen, että koko laji halutaan taas vaihteeksi kieltää. Vakavasti ottaen nämä uutiset/jutut ovat tietysti avanneet omiakin silmiä liittyen peliongelmaisiin, pelivelkaisiin ja tällaisten ongelmien uhan alla eläviin ja toki olen huomannut, että siinä missä pokerista on tullut huikea kultakaivos toisille, niin yhä useammalle se on vielä pahempaa kuin itselleni, eli täyttä helvettiä. Psyyke on välillä itselläkin varsin koetuksella, mutta helppoahan tämä tuntuu itselleni olevan verrattuna niin moneen muuhun itsestään liikoja luulevalle. (Itsehän en tunnetustikaan tuohon jälkimmäiseen joukkoon kuulu... ) Eipä käy kateeksi, mutta enpä myöskään tunne sääliä, en edes viereisestä linkkilistastakin löytyvää 88% concentrationin Ediä kohtaan, joka on nyt viimeisimmän kuoppauksen jälkeen päättänyt myydä talonsakin pelatakseen itsensä rikkaaksi ja maksaakseen aiemmat pelivelkansa. Ei hjyvä. Epäilemättä pokerin ja kaikenlaisen uhkapelailun kautta itsensä kusettaminen on helppoa ja tätä myöten luulla itsestään liikoja. En vain oikein osaa tuoda julki omaa mielipidettäni, kuinka tällaisiin ongelmiin: peli- & huumeriippuvuuteen, alkoholismiin, makeanhimoon tai luoja ties minkälaisiin addiktioihin pitäisi yleisesti suhtautua tai paljonko resursseja ja mitä tapoja niiden ”hoitoon” pitäisi käyttää. Joka tapauksessa särähtää aina pahasti omaan korvaan, kun aikuisia ihmisiä aletaan tasapäistää, holhoamaan ja sullomaan johonkin pumpuliin rajoittamalla heidän elämäänsä asioissa, joissa ”normaalin” ihmisen oma järki osaa asettaa sen rajan, jonka ylittämisen jälkeen asiasta on hänelle pelkästään haittaa. Se nyt on selvää, että en välttämättä toivo kenenkään häviävän itselleni omaa taloaan, mutta helvetti sentään, jos ei ihmisellä itsellään ole sen vertaa luonteenlujuutta, että pysyy itselleen haitallisista ”himoista” erossa tai käsittelemään niitä fiksusti, niin olkoon sitten pysymättä. Eivätköhän tällaiset ihmiset löydä itselleen jonkin haitallisen keinon joltain toiselta elämänalueelta joka tapauksessa, jolla tuhota itsensä. Aika kärjistetty kommentti, mutta ei se nyt vain voi toimia, että kielletään nyt varmuuden vuoksi kaikki, mikä saattaa jollekin reppanalle, itsestään huolta pitämään kykenemättömälle olemaan haitallista, siinä missä se valtaosalle muista on vain hauskaa ja harmitonta ajanvietettä. Ja vittumaistahan se itsellenikin olisi, että sillä hetkellä kun tunnen pelaavani paremmin kuin koskaan ja voittavani, niin NYT sitten suunnitellaan lakia jonka turvin nettipokeritappioita voisi periä lakiteitse takaisin (Ministeriö nettipokerin kimppuun tappiot nollaavalla lailla), eli toisin sanoen kuinka nettipokeri, tuo suuri saatana, saataisiin maailmasta (suomalaisilta nyt ensin) kitkettyä pois. Toivon toki lakiehdotuksen menevän joskus läpi, jonka jälkeen aion periä takautuvasti kaikilta tappiopäiviltä rahat takaisin ja elellä loppuelämän pelkillä koroilla...
Olen kuitenkin kohtalaisen varma, että jonain kauniina tai vähemmän kauniina päivänä omakin ”pokeriurani” päättyy ja siirryn jonkin vähemmän stressaavan, kuten lennonjohtajan, lääkärin, pomminpurkajan, poliisin tai sairaanhoitajan ammatin tai arvopaperitreidauksen pariin. Mutta mikäs tässä, tylsäähän se olisikin jos pokerikin olisi aina helppoa ja toisaalta jos raskaat huvit todellakin edellyttävät edes satunnaisesti (henkisesti) raskasta työtä, niin olkoon näin.
Olen muutenkin huomannut, että jos en nyt sitä iloisuutta ole täällä paikallisilta oppinut (miten voisinkaan, vähintään yhtä paljon täällä on turisteja kuin ”paikallisia”), niin enemmän ja enemmän sellaista tässä hetkessä elämistä. Jos en juuri aiemmin, niin varsinkaan nykyisin en oikein jaksa stressata huomisesta sen enempää. 
Jos ei kerran iloisuutta saa opittua, niin thai-kielen opiskelut ovat jo sentään hyvässä käynnissä. Olen nimittäin jo melkein saanut ostettua yhden oppikirjan ja melkein selvitettyä missä sitä voisi ihan koulussakin opiskella. Hyvä minä. En oikein tiedä onko tuosta taidosta nyt niin hirveästi jatkossa hyötyä, mutta kun tässä nyt tätä aikaa on jonkin verran, niin miksei sitä vähän enemmänkin voisi opiskella, jotta tiedän muutakin kuin esim. mitä ”ham” ja ”hoi” tarkoittaa... Joskus jatkossa jonkinlaisen bisneksen tekeminenkään täällä/thaimaalaisten kanssa ei ole todellakaan poissuljettu ajatus, vaan pikemminkin päinvastoin, joten voisi kai tuosta hyötyäkin jatkossa olla. Olen jo keksinyt hyvän, omaperäisen ja tuottoisan liikeideankin valmiiksi tätä varten: ajattelin ostaa halvalla ja myydä kalliilla. Pientä hiomista tuo ehkä vielä vaatii, mutta sitten ei voikaan enää rahantuloa estää.
Tokihan parin viikon takaisten full moon partyjen tuoksinassa ehdin jo aloittamaan omat bisnekset täällä yhdessä tutun (todennäköisesti) turkkilaisen pitserian pitäjän kanssa. Hän varsin... noh, jos ei lipevänä, niin varsin naisiin menevänä on hyvin kiinnostunut myös suomalaisista naisista, ja hengattuani noissa ko. pippaloissa parin suomalaisen tytön kanssa syntyi ajatus, jonka johdosta jatkossa diilaan tapaamani suomalaiset naiset hänelle ilmaisia pitsoja vastaan. Eivät he mitään laivavalaita tokikaan olleet, mutta likipitäen sellaisia kahdesti tuupattavia – kerran takaa ja toisen kerran parvekkeelta, joten lihoi... pitsoiksi hekin olisivat päätyneet, mikäli diili vain olisi ollut valmis ennen heidän tapaamistaan. (Ai mitenkä niin tälläkin naamalla saa näköjään tehokkaasti elämän realiteetit täällä unohdettua...
) Että tervetuloa vain tänne ihmiskaupan kehtoon!En ole edelleenkään tehnyt oikein mitään uuden viisumin eteen ja varsinkin viime viikolla oli vähän fiilis, että voisi vaikka ottaa lennon ensi kuussa Suomeen, mutta, mutta... äsken ”iltauinnilta” tultua oli kylmä kuin jääpalikalla ja lämpöeroa taisi kuitenkin olla sinne Suomeen noin 40 astetta, joten tuskinpa sentään. Pidän ”työstäni”, vapaudestani ja lämmöstä, joten tuskin tässä jatkossakaan tulee ihmeellisiä muutoksia tehtyä. Salilla käyntiäkin taidan jatkaa, vaikka en oikein tiedä mitä teen siellä väärin kun ainoa asia mitä olen siellä saanut viimeisen vajaan vuoden kohtalaisen epäsäännöllisen treenauksen aikana ”kehitettyä” ovat rintalihakset/rintakehä. Uuh... kun mikään muu lihasryhmä ei kerran kehity, mikä ei edes haittaa, sillä ymmärrän ”treenaukseni” olevan vain tekohengitystä ja kompensointia varsin rappauttavia elämäntapoja kohtaan, niin voisivat ne nuokin olla kehittymättä. Tuppaa silloin tällöin tulemaan jo kuittia asiasta. Nyyh. Tosin toki vain yhden kerran per vittuilija...
Ugh, tulipahan taas melkoista diipadaapaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti