Joulu tuli, joulu meni. Suunnattoman lahjakkuuteni tuntien joulupukilla oli tänä vuonna varaa jättää suosikkipoikansa lahjattomaksi. Ei siinä mitään, tehdäkseni itsestäni vielä täydellisemmän hän joutuisikin jakamaan itselleni jo heikkouksia, kun ne ovat ainoita mitä itsestäni puuttuu... No joo, vitsi, enkä minä aivan ilman mitään jäänyt, sillä koko joulusta ja loppuvuodesta jäi sentään jäljelle ylenpalttinen vitutus. Ei oikein kulje, enkä oikein tiedä edes, että miksi. Onkin itkuraivarin paikka.
Kaikki varmaan alkoi jouluaaton aattona hyvin jouluisissa tunnelmissa, eli toisin sanoen joulusta ei ollut tietoakaan. Olin urakoinut kahden edellisen yön aikana melkein 8000 jakoa pokeria (se on kipeää) ja olin päättänyt pelata vielä tuonkin yön. Homma ei vain kiinnostanut paskan vertaa, mutta vaikka kuinka tiedän olevani kaikin puolin ja kaikki elämänalueet huomioiden täydellinen ”mielialapelaaja” (Eli jos kiinnostaa, niin kiinnostaa, mut jos ei kiinnosta niin kannattaisi vaikka vain nukkua tai heitellä telkkareita parvekkeelta, koska sekin todennäköisesti tulisi halvemmaksi.) vääntäydyin täydellisen vastentahtoisesti puolivaloilla tuon kirotun ruudun ääreen ”täyttämään” edes kerran elämässäni omia velvollisuuksiani, enkä tyytynyt poikkeuksellisesti menemään sieltä mistä se aita kaatuu. Vain tuntia myöhemmin tajuttomissa tilteissä kone kiinni ja vaihteeksi 8 biniä alas tulleena. Eihän tuo nyt paha ole, saman verran alas, kuin edellisen reilun kymmenen tunnin (eli noiden kahden yön aikana) ylös. Jotenkin vain tuo, normaalilla laiskottelulla vältettävissä ollut idiotismi iski päälle kuitenkin sellaisen vitutuksen, ettei mitään järkeä. Tavallisesti näistä pääsee rannalla jätskiä syöden yli – onko elämässä muuten mitään niin hienoa, kuin syödä jätskiä meren rannalla auringon paistaessa? -, mutta seuraavana päivänä vielä neljän jätskin jälkeenkään ei helpottanut. (Oli muuten varsin jouluinen olo soitella rannalta joulutoivotuksia tutuille, joilta muuten selvisi sydäntäni vakavasti riipaissut tieto, että moni sellainen jonka olen oikeasti kuvitellut tätä lukevan, ei sitä juuri teekään. Sekin vituttaa. Taidan laittaa tämän nyt takaisin ”julkiseen jakeluun”, josta otin sen pois jo parin ekan viestin jälkeen, kun tajusin, ettei tähän tule ketään muita, kun tuttuja mahdollisesti liikuttavia juttuja. Itkuraivarini vaativat julkisuutta!) Eikä ole helpottanut vieläkään. Jouluaattonakin huomasin olevani väärällä saarella, jos tarkoitus oli pitää enemmän hauskaa.
Ihan hauskoissa vaikkakin tutuissa merkeissä joulu kuitenkin meni, vaikka joulusta tai sen tunnelmasta ei sinänsä mitään merkkejä ollutkaan. Luulin tosin sokeutuneeni yön aikana herättyäni seuraavana päivänä ja katsellessani ikkunasta ulos, näkemättä kuitenkaan mitään. Hetken todellakin ajattelin, että sokeusko nyt iski. Luojalle kiitos, väärässä kuitenkin olin. Verhot olivat vain tiellä...
Jonkinlainen jo edellisen viestin aikoihin päällä ollut alavireisyys tuosta jouluaaton aaton kuoppauksesta kuitenkin kasvoi. Jotenkin se vain tuntui niin turhalta ja turhauttavalta. Oloa ei varsinaisesti parantanut seuraava noin puolentoista tunnin mittainen pelisessio, jonka luulin kyllä pelaavani varsin pirteänä, mutta jotenkin aivan kipsissä, ihmeellisesti aristellen. Tulos: -7 biniä ja olikin aika keskittyä jälleen joulujen viettoon. Ei vittu, että tää tuntuu joskus niin sairaalta ja turhalta. Siinä missä esim. joskus heinäkuussa pelatessa isompia pelejä jaksoin grindata (vääntää väkisin) neljä kertaa itseni yli kymmenen binin ja yhteensä noin 50 binin kuopasta ylös ja vielä hyvin voitolle takoen ainakin kivan näköisen ”liikevaihdon” sille kuulle, niin nyt jotenkin tuntuu, ettei jaksa. Pelaaminen ei kiinnosta vittuakaan, kaikki muukin rahaan, sen tekemiseen, muihin vaihtoehtoisiin +EV (positiivisen odotusarvon omaaviin, eli pitkässä juoksussa voitollisiin) peleihin, joilla voisin nyt elättää itseäni käyttämä vaiva ja oikeastaan mihin tahansa muuhunkin liittyvä menee päin sitä itseään.
Hauskinta kai tässä on, että ei joulukuu pelillisesti ollut edes huono, vaan jäi ihan hyvän elämisen verran ylös. Jostain syystä se tuntuu kuitenkin täysin merkityksettömältä (ja toisaalta ainakin se on taas käytetty). Itsellä on vielä aivan liian usein fiilis, että on juuri niin hyvä tai huono, kuin mitä edellinen sessio on ollut. Ei oikein toimi tällä alalla.
Noh, kun järki loppuu, työkalut kasvavat. Vuodenvaihdetta lähdinkin viettämään jo ajatuksella ”today is a good day to die”. Eli tarkoitus oli pitää hauskaa ihan kaksinkäsin ja ravistella kaikki painolasti harteilta.
Toisin kuin jouluna, niin uutena vuotena ajauduinkin ihmismassan paineessa pippaloihin Koh Phangalle. Yksin kännissä. Oikeasti kaksin vahingossa. Siis ajauduin, kännissä tahallisesti. Nyt uskotte, saatana. Päädyin tosin sinne tosin taktisen laskelmoidusti hienosti vasta pari minuuttia yli puolen yön. 
Kuten täällä Samuilla on viime aikoina ollut, myös Koh Phangalle oli eksynyt aika hyvin populaa. Ihan hyvä meininki, ei voi valittaa. Kaverini ja kenkäni tietysti hävitin, kuten aina heti saarelle päästyäni ja joskus puoli kuuden aikaan hävitettyäni rahatkin palasin takaisin Samuille. Olin kuitenkin vielä hengissä joten päätin suunnistaa Solo-klubille, sen toivossa että näkisin jonkun tutun.
Ja niin, mihin tämä maailma onkaan menossa? Löysin yhden thaikkukaverini, joka on Solo-baarin puolella töissä, pummasin tältä rahaa, drinkin ja lopulta menin baarin puolelle vielä juomaan heppujen kanssa pari hänen viskipulloaan. Reilua, kaverihan tienaa kuitenkin saman rahan kuukaudessa jonka itse käytin yön aikana.
“We live in a beautiful world,
Yeah we do, yeah we do,
We live in a beautiful world.”
Ja vitut eletä! Yksi suurimmista syistä miksi olen ollut viime aikoina vähän down, on juuri tuo, että jotenkin on järki loppunut ymmärtämään minkälaisia eroja ihmisten tuloeroissa, heidän varallisuudessaan ja asennoitumisessaan rahaan on sekä toisaalta läheisistään välittämisessä/välinpitämättömyydessä. Jollakin näitä viestejä silmäilleellä saattaa olla tunne, että olisin kerran tai pari saattanut kuppia täällä kallistaa ja voinkin vahvistaa kohtuu luotettavasta lähteestä kuultuani, että näin todellakin on kerran tai kaksi käynyt. En vain ole vielä kertaakaan saanut itseäni niin huonoon kuntoon, että olisin esim. joutunut krapuloissa/kännissä oksentamaan, mutta olen monesti meinannut oksentaa kuunneltuani thaikku- tai burmalaisiakavereita heidän kertoessaan elämästään. Ei siinä ole vittu mitään järkeä, että yksikin ”kaveri” jonka kanssa juttelen lähes päivittäin tekee viikossa seitsemän 14-tuntista(!) työpäivää ja tienaa kuukaudessa jotakuinkin saman kun multa meni tuona uudenvuoden yönä rahaa ja lähettää tästä palkasta vielä kolmasosan toiselle puolelle maata, jossa hänen perheensä asuu. Niin ja (valitettavasti) on sanottava, ettei tuo edes ollut mikään kovin kummoinen yö sen rahankäytön suhteen. Noh, olihan tuo jannu kuitenkin viime vuonna pitänyt kertaalleen viikon loman ja pari-kolme vapaapäivää, joten mitäs siinä valittaa... Paitsi ettei hänkään varsinaisesti valita mistään, joten mun on tehtävä se hänen puolestaan, kun multahan tuo ainakin näinä päivinä tuntuu sujuvan.
Sanoinko muuten jo, ettei aurinkokaan ole paistanut koko helvetin vuonna?
Ei tämä nyt mikään yhtäkkinen herääminen tähän tilanteeseen ole, jotenkin vain olen aika väsynyt oman voimattomuuden (josta tuli mieleen, että salillakaan en ole jaksanut käydä joulun jälkeen) ja vallitsevan tilanteen edessä. Ei nyt ole tarkoitus esiintyä minään marttyyrina, mutta kun vituttaa, niin ympärilläkään ei näytä niin valoisalta. Mitä voin tehdä? Sulkea silmät, olla välittämättä? Jatkaa rahan tuhlaamista kuten tähänkin asti ja toivoa, että se palautuu jollekin joka sitä tarvitsee enemmän? Ottaa kännit? Aika useasti on joka tapauksessa jotenkin syyllinen olo. What perhana do I do? Näitä juttujahan saa ”kuulla” koko ajan, en vain oikein tiedä kuunteleeko niitä kukaan. Toivottavasti tosin edes osalla näistä sadoista ja tuhansista turisteistakin on edes siitä hieman paha olo, heidän pystyttyään täällä talsimaan nenä pystyssä jonkun kerjäläisen ohi. Täällä ei nimittäin juuri näitä ole ja he jotka ovat, ovat jotain kolmiraaja-amputoituja, mutta siitä huolimatta useammin taidan nähdä thaimaalaisen tiputtavan näille rahaa kuin turistien, joita täällä on muuten tällä hetkellä aivan saatanasti liikaa.
Asiaan liittyen sekin vituttaa, että olen pari kertaa tullut viime aikoina naama mutkalla valittaneeksi, että kun oikein ole rahaa, varmasti ollen huomattavasti epätoivoisemman ja onnettomamman oloinen kuin yksikään paikallisista. Sairasta.
Mutta jos vielä tähän viestin loppuun saan mahtumaan vitutusta suomalaisten johdosta niin eiköhän tässä taas vähän aikaa päästä eteenpäin. Pitkään menikin taas jutustelematta suomalaisten kanssa, mutta uutena vuotena Samuille palattuani menin kittaamaan aamuksi tämän thaikaverin viskiä yhden suomalaisen kanssa. Ihan hyvä tyyppi, pyörinyt täällä jo tovin ja kertoi katsastelevansa vähän bisnesideoita kanssa, kuten välttelevänsä myös suomalaisia... Näin olisi kannattanut munkin jatkaa, mut tästä ”kokemuksesta rohkaistuneena” päätin aamupalaa mussuttaessani huomauttaa viereisen pöydän tyyppejä heidän yrittäessään soittaa Suomeen, kellon olevan siellä vasta lähempänä aamu viittä, joten vastaanottaja saattaa olla vielä unilla. Vastauksena ”täh?” ja toistettuani: ”vitun homo, pidä pääs kiinni tai saat niin turpaas...”.
Aha.
Mikäs siinä sitten. Mietin vain hiljaa mielessäni, että olisi varmaan kannattanut kuunnella junnuna mutsin neuvoja. Jaa, mitäkö se sitten sanoi? En tiedä, kun en koskaan kuunnellut, mutta todennäköisesti jotain naapuripöytiin huutelusta, eli epäilemättä sain mitä ansaitsin. Aika huonolla prosentilla kyllä läppä lentää näiden suomalaisten kanssa, ottaen huomioon, että he ovat ainoita joiden kanssa olen joutunut ongelmiin, pois lukien toki tuo kaveri jonka vaihteeksi hukkasin taas tuonne Koh Phangalle ja josta hän rahattomuuttaan pääsi pois vasta puolitoista vuorokautta mun jälkeen. Hänen kanssaan olen aina ”riidoissa”, mutta se on jo ihan oma tarinansa.
Noh, ehkä tämä alavireisyys on vain kollektiivisuuden osoitusta talvimasennuksesta kärsiviä kavereita kohtaan, joiden olon parantamiseen itseltäni ei myöskään löydy taikakeinoja sen enempää kuin köyhyyden tai kuivuuden poistamiseen tai esim. Saharan muuttamiseksi sademetsäksi, vaikka kuinka tekisi mieli. Ja eiköhän pelaam... työtkin ala jossain vaiheessa taas kulkemaan (olisi ainakin syytä), joten voisi nyt ainakin opetella olematta valittamatta, kun ei siihen ole edes mitään omakohtaista syytä. Ehkä nyt myös oikeasti lähden hetkeksi muualle, koska täällä todellakin on liikaa turisteja tällä hetkellä. Ehkä menen myös takaisin sinne salille tässä lähipäivinä, luulen että siellä käyntiä on kuitenkin syytä kiittää aika monesta asiasta...
Onnellista loppuvuotta. 
