BadBeat Jackpot

Huuuuh... Ei oikein aurinko paistele – kirjaimellisestikaan. Naurakaa vain, mutta täällä oli viimeisen viikon ajan melkoinen sadekausi päällä. Melko tiuhaan taivaalta tuleva sade, lähes olematon sadeviemäröintijärjestelmä ja auringon piilossa pysyminen tietävät sitä, että ympäristö on ollut helvetin märkää koko ajan vaikka lämmintä riittääkin. Onhan se toki hienoa, ettei näillä keleillä tarvitse astua kuin oven ulkopuolelle ja tuntee jo olevansa jättimäisessä uima-altaassa, kun vettä on välillä teillä säären puoleenväliin saakka eikä tiedä itse asiassa kahlaako edes tiellä vai joessa, mutta silti on vituttanut ja rankasti.

”Why does it always rain on me?”


On vähän tullut vettä niskaan muutenkin... Lauseeseen: ”till I collapse”, kunnes romahdan, taisi päättyä edellinen viestini. Ja voihan naurupeukkuhekotus, kauan siinä sitten menikin. Se on vähän sillä lailla, että jos aiemmin tuli mentyä vauhdilla ylös ja samalla vauhdilla alas, niin viime viikon vuorossa oli ottaa pelkkää lukua. Kuten aiemmassa viestissä mainitsin, ensinnäkin pelit olivat menneet jo jonkin aikaa kohtalaisen vahvasti vihkoon. Lopulta tulinkin sitten ryssineeksi oikein kunnolla.

Vajaan 25 tuhannen ”breakeven” käden jakso huipentui 5-6 päivän tauottomaan turpaan ottamiseen, jonka jälkeen huomasin olevani kokolailla täysin katki, rikki, poikki, hajalla jo viime viikon alkupuoliskolla. Säälittävää tai ei, mutta en oikein onnistunut tekemään edes mitään suurta yksittäistä romahdusta esim. jollain tilttisession päättäneellä ohivedolla jossain netin highstakes-pöydissä, jonka turvin voisin ainakin yrittää piilottaa katkeamiseni epäonnen taakse. Oikeastihan se olisi vieläkin tyhmempää, mutta ainakin olisi jotain mistä jossitella ja toisaalta olen huomannut, että edes etäisesti kortinpeluuseen liittyvistä pokeriblogeista/-päiväkirjoista (joista n. 95 prosenttia on täyttä paskaa, eli vain aavistuksen pienempi osa, kuin näistä blogeista ylipäätään) parhaat ovat niitä jotka päättyvät siihen kun saa nauraa tuollaisille typeryksille. Nyt joudutte nauramaan muuten vain. Tuollaisessa katkeamisessa saattaisi kuitenkin olla sellainen hyvä puoli, ettei se välttämättä olisi henkisesti niin kova paikka, kuin katketa käytännössä omaa huonouttaan, ei pelkästään idioottimaisuuttaan. Vaikka ei tästäkään nyt idioottimaisuutta varsinaisesti voi sanoa puuttuneen, sillä en katkonut pelkästään pelitilejäni vaan sain kyllä itseni jokseenkin täydellisesti poikki, niin käyttörahoja mutta ennen kaikkea mieltäni myöten. Että ihan hyvin ja oikeaoppisesti vedetty...

Mutta sitä niittää mitä kylvää. Jos töiden tekeminen (pelaaminen, pelien analysointi, uuden oppiminen) ei nappaa, vaan päästää lähinnä omaa laiskuuttaan oman taloutensa sellaiseen pisteeseen, että onkin yhtäkkiä yksinkertaisesti pakko voittaa, niin on kyllä epäilemättä tekemisissä väärän ”ammatin” kanssa ja saa juuri mitä ansaitseekin. Eikä siten ole varaa itkeä kun paskat on housuissa.

Poikkimeneminen vitutti, vituttaa, hävetti ja hävettää oikeastaan vieläkin enemmän kuin olisin koskaan osannut aavistella. Tai enhän minä sitä koskaan suostunut aavistelemaan, vaikka kuinka olin ”pokeriammattilaisen” irvikuva, pelaten lähinnä silloin kun se kiinnosti ja lorvien loppuajan yms. seikkojen takia tähän nyt niistä sen enempää tunnustamatta. Eihän sitä kukaan usko, että itse voisi joskus mennä nurin. Ne ovat aina ne toiset jotka katkeavat, kuten ne ovat aina ne toiset kuskitkin jotka ajelevat kolareita tai ne toiset jotka menettävät työpaikkansa – en minä, eihän sellaista minulle voi tapahtua. Olen aina ajatellut, että kun se tilanne tulee, että on ”pakko takoa niitä nopeita kierroksia” Räikkösen tyyliin, painaa sitä rahaa, niin silloinhan sen sitten teen. Tavallisesti näin, nyt se ei vain aivan onnistunutkaan. Ainakin se on tullut selväksi, ettei tämä laji kyllä onnistu yhtään, jos sitä yrittää väkisin hampaat irvessä vääntää, kuten nyt tuli tehtyä liian pitkään. (Pakko myöntää, että tuo oli lähinnä oman empiirisen tutkimukseni tulos, jonka tutkimuskohteet rajoittuvat itseeni.) Paljon peliä turhautuneena ja paljon takkiin muutamassa päivässä ja se tuntui olevan siinä. Ei ollut kovin kivaa muutamaan päivään. Kuten jo aiemmin viittasin, taisin lopulta katkoa kuitenkin enemmän oman mieleni kuin rahapussini.

Pari päivää siinä meni täysin rikkinäisenä. Jopa niin rikkinäisenä, että – en ollut tässä vaiheessa vielä päässyt em. listalla vielä yhtään eteenpäin eli edes kohtaan 24 – kysäisin jopa vähän ”apua” kaverilta, mutta joko sitten tyhmyyttäni tai fiksuuttani päätin kuitenkin torjua sen. (Ei ole oikein koskaan ollut tarvetta opetella tuota avunpyytämistä, mutta ei se kauhean kivalta taaskaan tuntunut.) Kiitokset kuitenkin tarjouksesta. Kun soppa on kerran keitetty niin pakkohan se on itse lusikoida, vielä kun itseltäni löytyy ehkä vähiten sympatiaa maailmassa ”uhkapelaajia” ja heidän poikkimenemisiään kohtaan. Joten eihän siinä taas voinut kuin napata itseä niskasta kiinni ja prkl: ”Exoriare aliquis nostris ex ossibus ultor” - kohotkoon luistani kostaja.

Ja niin kohosi. Ravistelin suurimman vitutuksen kapeilta harteiltani, manipuloin oman itseluottamukseni jälleen kohdalleen ja raavin jonkinlaisen pelikassan kokoon, jotakuinkin sellaisen etten joudu liikoja ”gämbläämään”, enkä toisaalta myöskään ”lottomaan” aivan minipöytiin eli ei tässä nyt niin kovasti tarvinnut tiputtaa. (Eli ehkä vähän ylidramatisoin tilannetta, mutta luulen sen johtuvan juuri siitä, että katkesin enemmän henkisesti, jonka jälkeen oli vähän sellainen ”mitäs vittua nyt tehdään” – fiilis, sori.) Varsin hyvin tuo on nyt lähtenytkin käyntiin, mutta ei tuo nyt helpolta tuntunut. Itse asiassa luulen, että olin juuri tällaista herätystä vailla. Vähän liian helppoa tämä on ollut kaikkine 15-70 tuntisine ”työkuukausine” viimeisen vuoden ajan. Ja luulen muidenkin olevan helpottuneita, että mulla on kerrankin oikeita ongelmia, että en pelkästään enää näytä siltä kuin niitä olisi.

Noh, toivottavasti sitä tuli taas opittua omista virheistä jotain. ...Ja näin ollen osaan sitten seuraavan kerran katketa vaikka nimimerkki ”LarsLuzakia” (yksi tämän hetken maailman parhaista heads up –pelaajista) vastaan jossain sadan tonnin pöydissä.

“It can be argued that man’s instinct to gamble is the only reason he is still not a monkey up in the trees. – Mario Puzo, ‘Inside Las Vegas’”
Mutta jotta mennyt viikko olisi varmasti ollut valmis paketoitavaksi jo torstaina ennen kuin sain itseni tolpilleen, satuin vielä hoitamaan itseni aivan muista syistä tutustumiskierrokselle paikalliseen sairaalaan. Ei siinä mitään, kuten täälläpäin on tapana niin tämäkin (toki ”länkkäreille” pääasiassa suunniteltu) sairaala vastasi ulkoisilta puitteiltaan ja palvelutasoltaan hyvin esim. suomalaisia hotelleja. Tosin myös hinta vastasi poikkeuksellisesti sitä. Tytöt vain kikattivat tiskin takana kertoessaan, että pelkkä ”sisäänpääsymaksu” oli rapiat 100 €uroa jatkaen vielä kihertäen: ”that includes anything”, hih hih... Just, kaippa sitä olisi halvemmalla päässyt jossain muualla, mutta eipä ollut niin fiilistä/kuntoa lähteä enää uimaan ympäri saarta etsiäkseen toista lääkäriä, hih hih. Hoidon ja asiakaspalvelunkaan tasoon ei voinut olla kuin hyvin tyytyväinen. Varsinaisesti taloutta, kuten myöskään noiden päivien pientä alakuloa tuo vierailu ei kyllä parantanut, mutta olen edelleen hengissä, joten eipä tässä nyt niin jaksa murehtia. Koetuloksia odotellessa ehdin kyllä kelailemaan jo kaikennäköistä muuta... ääh... ja vitut kelaillut mitään , olin varma ettei tämä ole mikään ”big deal”, vaan lähinnä torkuin noidenkin tuntien yli. Ja mitä niitä ”tarinoita” muutenkaan etukäteen keksimään tai varsinkaan murehtimaan, jos ei niihin jaksa edes keksiä onnellisia loppuja. Pöh. Shit happens, rapatessa roiskuu ja kahlatessa kastuu. Olen taas back in business ja kelailen jatkossa vain pöydistä kaloja, joten:

Get up, get up!
Yeah woah
Me wanna see everybody on move
Yeah
Everybody dance now!
Let's go
whoo!
Let's go
Make it hot
Come on
Let's go
Rock, rock, say what, rock
Let's go
Everybody dance now!



Perjantaina tosin olisin tahtonut kovasti lähteä naapurisaarelle, Koh Phangalle, maailmanlaajuisestikin tunnettuihin Full Moon Partyihin 10-20 tuhannen(?) muun seuraksi, mutta se nyt oli pakko jättää väliin kaiken yllämainitun vuoksi. Haamittaa, mutta ensi täydenkuun aikaan sitten. Ennen sitä tässä kuitenkin täytyy ainakin hoitaa keskiviikon(?) halloween pippalot alta ja mikäs siinä on hoidellessa, kun jostain syystä meikäläisen ei kuulemma tarvitse edes pukeutua sen kummemmin hirviöksi...

Mutta ei kai tässä, kuulemma jo heti joulukuun alkupuolella kirkastuu.



Ps. Pientä päivitystäkin loppuun yllämainitun jälkeen. Olen pelannut nyt varsin jäätävästi, tulosta syntyy ja aurinkokin on taas paistanut parina päivänä. Tosin olin ja olen edelleen vähän aikeissa lähteä piakkoin tapaamaan häntä Phi Phi-saarille, mikäli tuo jatkaa piileskelyään.

Taisi muuten tulla kirottua tässä viestissä kohtuu tiuhaan, joten tsori, joskus asioista on vain puhuttava niiden oikeilla nimillä.

Live Fast, Die Young

Huoh... On sellainen tuntuma takaraivossa, että olisi mennyt viime aikoina aika lujaa - pääasiassa ilman sitä takaraivoa. Eikä siinä niin mitään, kunhan järki pysyy edes osittain mukana, ja kunhan kenellekään ei tule sen enempää ylitsepääsemättömiä fyysisiä, kuin henkisiäkään traumoja, niin antaa mennä vain. Eiks’ joh? Se kun tuntuu monilta unohtuneen, että hauskaahan täällä on tarkoitus pitää, olla onnellinen ja pyrkiä tekemään muut onnelliseksi. Ugh!

Harmi vain, ettei tuo oman organisaationi laiskanpulskea talousosasto ole meinannut pysyä aivan vauhdissa mukana. (Saa***n tunarit, kun mä vaan joskus saan teidät käsiini!) En minä nyt viime aikoina (lupaan, että nämä ”viime ajat” käsittävät ainakin tämän alkuosan loppuviikosta...) ole niin hirveästi rahaa turhaan polttanut, vaan ongelma on enemmänkin siinä, että sitä ei ole oikein tullutkaan (ja pointti on siinä, että kuinka määrittelet sen ”turhan”).

Ei pitäisi huolestua, onhan sitä aina ennenkin taiottu, muillekin, mutta juuri tällä hetkellä tuo kortinlätkiminen ei ainakaan suju. Päinvastoin. On vähän fiilis, että teinpä pöydissä niin tai näin tällä hetkellä se menee lopulta kuin Jeesuksen pääsiäinen, eli täysin vituiksi. Olisi kiva kun olisi roppakaupalla kertoa niitä, vain kännitarinoille tylsyydessään vertoja vetäviä badbeat-tarinoita siitä kuinka fisut (vastustajat) vetelevät ohi mitä uskomattomimmilla todennäköisyyksillä aamusta iltaan vieden potin toisensa jälkeen, mutta kun en oikein voi. Ensinnäkin nukun kyllä takulla kaikkien aamujen yli, mutta varsinkaan sen takia, että kyllä vika ja syyllinen löytyy vain ja ainoastaan peilin kuvajaisesta. Kuten se muuten aika usein löytyy, kun on korvia myöten nesteessä, jos vain yhtään viitsii olla itselleen rehellinen.

Tällaisenkin käden huomasin tuossa eilen pelanneeni samalla kun naputtelin kaverille viestiä:
Vihu limppaa mukaan ja itse vain checkailen niin preflopin, flopin kuin turnin ja riverinkin , johon vastustaja lyö, jonka toki maksan taskuseiskallani...

Hyvä Jay, hyvin sä vedät, yksi elämäni fiksuimmista maksuista koskaan. Tosin jos en ole ollut kovin välkkynä pelaamassa, niin pakko myöntää, että välillä tulee oltua aivan unessa muutenkin. Kävin mm. tuossa yksi päivä intialaisessa ravintolassa syömässä. Tuohan kävisi jo sinällään esimerkiksi uskomattomasta uneliaisuudesta, kun kuitenkin hyvin tiedän heidän saavan ruoasta, kuin ruoasta käsittämättömän kuivaa, mutta sen lisäksi aloin pian ihmettelemään kuinka outoja kebabeja sieltä saa tavanomaisten (naudasta valmistetun) sijaan. Ei meillä kyllä Turussa ihan tällaisia kesällä popsittu... Aika pitkään ja hartaasti sitä piti taas tuumata ennen kuin tajusin, ettei Intia ja Turkki olekaan ihan yksi ja sama maa jossain Etelä-Euroopassa, joiksi heidät koko ajan päässäni mielsin.

Että niin, Intia takaisin intiaaneille!

En ole varsinaisesti hirveästi kuopannut, mutta huolta tuottaa, etten millään saa otetta koko touhusta tällä hetkellä. Haamittaa. On tullut aika pitkään vedettyä breakeveniä (plus/miinus nollatulosta) juuri sillä hetkellä (kiitos aiemman laiskuuteni), kun olisi vähän tarvetta tuoreille setelilappusille, tietämättä edes oikein että missä tökkii. Kaikki mitä tiedän on, ettei tällä hetkellä löydy niin pientä peliä, jossa en tekisi itseäni naurunalaiseksi.

Eiköhän tästä taas nousta (ja jos ei nousta, niin pääasiahan on, että sain hyvän tarinan aikaan). Tarpeeksi useasti kun tekee jotain tyhmää/radikaalia ja kuitenkin keplottelee itsensä lopulta kuiville, oppii ainakin olemaan liikoja murehtimatta. (Ja silti jokainen kirjoitukseni taitaa olla yhtä valitusta. Tosin, jos en saa edes omassa blogissani vetää puheitani ja tekojani ristiin, niin on johan on kumma!) Ja on kai tämä jollain tavalla hienoakin, että siinä vaiheessa kun kavereista tulee vastuuntuntoisia vanhempia, sitoutuvat pitkiin opiskeluihin tai kun he ottavat vastuuta oikeasti elämästään lähtemällä palelemaan sukset jalassa johonkin saatanan inttiin keskelle kylmää, lumista korpea täyttääkseen velvollisuuksiaan, niin Herra Jay aikoo oikein ottaa vastuuta peräti itsestään ja tehdä oikeasti töitä ensimmäistä kertaa viimeisen vajaan vuoden aikana saadakseen pelinsä kulkemaan ja rahoituksen hoidettua seuraavillekin rellestysreissuilleen.

Juuh, kun en oikein tiedä mikä mättää, niin jospa sitä vaikka sitten ensin hoitaisi nuo pitkästi yli 5 miljoonaan liveturnauksissa voittaneen Barry Greensteinin kirjassaan, Ace on the River, mainitsemat hyvältä pokerinpelaajalta vaadittavat ominaisuudet kuntoon, niin eiköhän tästä vielä jotain tule. Eli jatkossa pitäisi olla:

25. huumorintajuinen
24. ”ylpeä”
23. jalomielinen, aulis (generous?)
22. ulospäin suuntautunut
21. tunteeton
20. optimistinen
19. itsenäinen
18. manipuloiva
17. ahne
16. sinnikäs
15. itsekeskeinen
14. luotettava
13. aggressiivinen
12. kilpailunhaluinen
11. selviytyjä
10. empaattinen
9. peloton
8. kykenevä ajattelemaan paineen alaisena
7. pikkutarkka
6. motivoitunut
5. omata hyvän muistin
4. tunteensa hallitseva
3. älykäs
2. rehellinen itselleen
1. henkisesti vahva

Nooh, enää 24 tärkeintä kohtaa täyttämättä... Tosin sitten pitäisi olla vielä kurinalainen, kärsivällinen, osata vähän laskea ja luottaa itseensä ja olemaan halukas investoimaan aikaa ja rahaa kehittääkseen itseään, joten kyllähän tämä nyt alkoi kuulostamaan aika rankalta työltä. Olenkin kyllä viime aikoina tullut jo murehtineeksi ihan tarpeeksi sitä, kuinka ihmeessä ”varvasläpsyttimet” jalassa kävellessä lentää niin paljon hiekkaa perseelle, aivan kuin lokasuojattomalla pyörällä ajaessa, joten lienee vain ihan hyvä saada oikeaakin mietittävää...

Mutta tästä tähän ja koitetaan nyt painaa ”’till I collapse”...



Good

night.

Ave Roy, Morituri Te Salutant!

Puuuuuuh, taidan elää jonkinlaista painajaista juuri tällä hetkellä. Kyyhötän kämpässäni, ...jonka aina aurinkoisen lämpöiseltä takapihalta löytyy muuten uima-allas allasbaareineen ja jonka vuokraan sisältyy mm. päivittäinen siivous, kaapelitöllö, netti... ja vessapaperit ja joka sisustukseltaankin vastaa omia mieltymyksiäni... Ai mitäh, olen siis jo kertonut tämän? Pitikin tosin sanoa, että kyyhötän siis yksin kämpässäni, kulmasohvan nurkassa vain läppäri seuranani samaan aikaan, kun Suomen maajoukkue vääntää Brysselissä elintärkeässä EM-karsintamatsissa Belgiaa vastaan.

Mietin viikolla josko olisin lentänyt väijymään tätä matsia Pattayalle todennäköisesti siihen ainoaan baariin, joka tässä maassa tuon kyseisen pelin pystyy näyttämään. Propsit vain heille, lentämättä kuitenkin jäi. Nyt joudun siis tyytymään Radio Suomen haperaan radiostreamiin, ja pää alkaa hajota, kun ei ole mitään varmaa tietoa miten jannut hommaa hoitaa, kun sitä ei omin silmin pääse näkemään. Come On Huuhkajat! Elämässähän ei ole juuri muuta tärkeää, kuin futis, mutta se on sitäkin tärkeämpää ja nyt tuntuu, että ”sitäkin” ollaan itseltäni riistämässä. Ei oo heleppoo...

”Säätiedotus merenkulkijoille.... Perämeri: lounaistuulta 16 metriä sekunnissa...selkämeren pohjoisosa ja Merenkurkku: lounaistuulta 14 metriä sekunnissa... Korkeanpaineen selänne kulkee Suomen yli itään... Matalapaine liikkuu kohti Huippuvuoria.”

Niin joo, ajattelin liitellä tähän väliin merisäätiedotuksia, ne kun ovat varmasti lukijoille vähintään yhtä tärkeitä kuin itselleni täällä. Pelin seuraamistahan ne eivät tietenkään...

”...Bengtskäär neljä metriä sekunnissa, kaakko kolme...”

...haittaa, mitä ne nyt pyörivät tuossa pelin ollessa parhaillaan käynnissä keskeyttäen selostuksen jne. Pattayalle ajattelin tosiaan lentää käymään, mutta kun on taas tullut kuopattua kalkkuja ämpärikaupalla – ehei, ei peleissä vaan jokseenkin kaikkialla muualla (Black moon partyissa ja sen sellaisissa), niin jäi tuo reissu tekemättä kun ei fiiliskään ollut ihan korkeimmillaan enää eilen. Se on muutenkin jokseenkin käsittämätöntä, kuinka tietämättömät sanovat täkäläisen hintatason olevan alhainen. Itse, kuten myöskään nälkävyötään kiristämään jatkuvasti joutuva rahapussini eivät ainakaan tällaisia kommentteja ymmärrä, joten hushus vääräuskoiset.

”...Valassaaret neljä, Kallas viisi, lounas kolme...”

Mutta mitäs tuosta, se vähä mitä olen ehtinyt kuulemaan ja mitä selostaja on ehtinyt muilta löpinöiltään kertomaan, mitään hätää meillä ei kentällä ole. Jaahas, mitäs nyt..? Suomi murtautuu juuri Eremenkon johdolla rankkarialueelle ja veto lähtee...

”*Piip, piip, piip, piip, piip* Vuorossa aikamerkki ja kello 23:n uutiset. Studiossa...”

No, voi prrrrkl! Ei kannata varmaan hätääntyä, peli on hyvässä käynnissä, mutta kerrotaan nyt tällä jälleen selostuksen katkaisseella hiiiiiiirvittävän pitkällä uutistauolla - joka tuskin lukijoita ärsyttää, sen enempää kuin itseänikään kuten lukijat todennäköisesti arvaavatkin - omia uutisiani. Voin nimittäin vahvistaa huhun, että suurelle yleisölle tuntematon nimi, mutta Las Vegasissa legendaarisen maineen hankkinut ja viime vuosikymmenellä noin 45 miljoonaa pokerilla ja nopilla voittanut, Archie Karas, ei – painotan sanaa ei – ole hävinnyt tuota mainittua summaa minulle. Jo(i)llekin hän on onnistunut sen kuulemma donatoimaan viimeistä senttiä myöten, mutta ei siis minulle. Onneksi tämäkin tuli nyt tehtyä selväksi, ettei ketään vaan jää vaivaamaan. Oikeastaan mitään muuta kerrottavaa ei tähän väliin olekaan. Olen ollut yhtä laiska pelien suhteen kuin aiemminkin ja varsin rajallisen vapaa-aikanikaan käytöstä ei nyt ole oikein raportoitavaa. (Eli toisin sanoen tämä oli jokseenkin yhtä hyödyllinen ja ajatuksia herättävä blogi-päivitys kuin aiemmatkin... )

------------

Jaaaaaaaaaaaaaaauuuuuuuuuuuuuuuuuuu! Alpeille, Alpeille, Aaaaaaaalpeille! 0-0 ei todellakaan ollut mikään unelmatulos, mutta se pitää hienoisesti edelleen niin Suomen EM-kisahaaveet kuin oman ensi kesän matkan kisoja seuraamaan elossa, joten uskoa ei ole menetetty. Matsit jäljellä Azereita ja Portugalia vastaan ja kun ne hoidetaan ja muut pelaa vähän ristiin, niin kisoissahan tässä ollaan. Olisit ”Daja” silti voinut pistää sen pallon maaliin... Ja haista sinäkin tuomari...

Ave Roy, Morituri Te Salutant! – Terve Roy (Hodgson), kuolemaan menevät (/ puolestasi kuolevat) tervehtivät sinua!

Pokeri ja helppo elämä

“This is a thing I've never known before, it's called easy living.”

Vetelin tuossa viime viikon alkupuolella varsin pirteät nousut pöydissä, joiden aikana napsin nousua kivat 14 ”biniä” (1 bi eli ”buy in” vastaa sitä maksimi sisäänostoa, jolla pöytään voi ostaa pelimerkkejä, eli NL100:ssa se olisi 100 rahaa, nl200:ssa 200, nl100 000:ssa 100 000 jne...) vain muutaman tuhannen pelaamaani käden ja tunnin aikana. Aurinko paistoi ja elämä hymyili siis edelleen.

Pikaisissa nousuissa vain useasti piilee sellainen hassunkurisuus, että ne saattavat silloin tällöin ensinnäkin hiukan sumentaa rahan merkitystä, sitä kun välillä tuntuu tulevan yhtä nopeasti ja helposti kuin Rahapajan painokoneista ja toisekseen se saattaa saada luulemaan itsestään hiukan liikoja. (Normaalistihan tuo itsestään liikoja luuleminen ei ole kovin suuri ongelma itselleni.. köh... köh...) Sitä pitää helposti itseään, jos ei nyt kuolemattomana, niin heti kaverina siinä Jumalan yläpuolella. Alkaa herkästi mennä lujaa, niin elämässä kuin pöydissäkin. Tulee fiilis, että eihän tässä voi hävitä, jonka jälkeen ollaankin jo aivan metsässä ja syvällä. Kuten sanonta kuuluu: ”tyytyväisyys pysäyttää kehityksen”. Ensin tuppaa katoamaan keskittyminen, jonka myötä pelistä katoaa usein myös kaikki järki. Sitä alkaa mm. uskoa, että pystyy lyömään vastustajansa joka ikisestä potista bluffilla pihalle esittämällä settejä (kolmosia), nutseja, runner runner suoria yms. ihan vain kun on niin kova jätkä ajatellen, että ”eiks nä nyt v*ttu tiedä kuinka hyvä mä oon”. Rahan merkitys katoaa tietysti myös pöydissä, sitä tulee tehtyä huonoja ja umpisurkeita maksuja ihan vain sen takia, kun vaadittava summa tuntuu niin pieneltä unohtaen kaikki todennäköisyydet ja veto- & pottikertoimet. Vaikka ottaisi kaikki sormensa käyttöön, eivät ne aivan riitä vastaamaan sitä määrää ihmisiä, jotka ovat hetken hurmiossaan luulleet itsestään hiukan liikaa ja polttaneet hetkessä rahansa tai mikä vielä pahempaa käyneet koittamassa onneaan vielä paljon suuremmissa peleissä häviten kaiken talosta ja perheestään lähtien, ihan vain kun tunsi olevansa niin saatanan kova jätkä.

”Trust me, son. When I play cards, it ain't gamblin'.”

Näinpä itse sitten päätin pitää hiukan taukoa ja antaa jalkojen laskeutua takaisin maanpinnalle. Torstaille osuikin tuollaiset vähän isommat house partyt tuohon järveni rantaan – joo-o kuulkaas, voittoputkessa yksi pieni järvi tuntuu aika pieneltä siihen nähden, mitä kaikkea muuta sitä tuntee omistavansa – jossa oli hyvä päästää mahdollisia höyryjä pihalle. Perjantai meni jostain syystä täydellisessä koomassa ja fiilis iltapäivällä aamupalalle ryömiessä oli, että olin edelleen kännissä...

Noh, se on eri tarina se. Pari päivää siinä tuli pidettyä taukoa, joka ei itselleni toisin kuin monelle muulle ole vielä edes mikään tauko, kun olen niin laiska, mutta anyway, vasta lauantaina aloin taas pelaamaan.

Eikä olisi kannattanut silloinkaan, tuli nimittäin taas tauluun niin että tuntui ja silmät vain pyöri päässä flipperipallon tavoin iskuja vastaanottaessa. Pelasin ihan ok, en tiltannut missään vaiheessa ja koska olin vähän ”down” ylimielisyydenkään piikkiin ei pysty laittamaan. Ei vain toiminut, vaikka tunsin koko ajan omaavani suuren edgen (”etulyönnin”) vastustajiin nähden. Olen lukenut viime aikoina mm. altaalla (Haa, pääsinpäs taas sanomaan, että mulla on muuten uima-allas allasbaareineen takapihalla ) pelkästään psykologiaa ja kaiken näköistä tilttaamiseen ja mielenhallintaan liittyvää kirjallisuutta (mm. Schoonmakerin Your Worst Poker Enemy ja The Psychology of Poker sekä Larry W. Phillipsin Zen and The Art of Poker ovat olleet työn alla ja suosittelen niistä kyllä kaikkia vaikka ei pokeria pelaisikaan.) ja olenkin viime aikoina saanut pidettyä itseni ”coolina” ja mölytkin pääasiassa mahassa idioottien viedessä rahojani mitä hölmöimmillä tempuilla. (Anteeksi nyt vain kielenkäyttöäni, mutta lähtökohtaisesti ei ole niin väärin kutsua kanssapelaajiaan idiooteiksi, vaikkei sitä tietysti heille saa sanoa, koska selvästi suurin osa heistä on häviäjiä...)

Olen käynyt käsihistorioita läpi ja vaikka muutaman käden olisinkin voinut pelata paremmin, jäin kyllä aika kipeiden biittien uhriksi. Tavallisestihan jos joku on jutellut esim. 3 minuuttia jonkun kanssa pokerista, hän on saanut aivan tarpeekseen ohivetotarinoista. Ei niitä kukaan jaksa kuunnella, mutta laitan nyt pari kättä kuitenkin joiden jälkeen löinkin sitten koneen kiinni:

Vastassa umpityhmä valaskala, joka reissasi lähes kaikki kädet preflop ja esitteli isoja bluffejaan postflop. Oltiin kalisteltu yhteen varsin useasti ja olin vienyt edellisessä kädessä häneltä aika ison potin. Efektiiviset stackit 200bb. Valas tekee normi pf-reissunsa 4bb (1bb=minipanos, eli nl100:ssa yksi raha, nl200:ssa 2 rahaa jne.) johon lyön big blindilta kylkeen kevyet 20bb taskuässilläni, kun ollaan aika syvällä ja uskon kaverin käyvän vähän lämpöisenä edellisen käden jäljiltä. Valas maksaa.

Flop: .
Lyön potin, koska uskon idiootin pitävän näin isoa lyöntiä lähinnä bluffina. Tulee maksu ja turnin jälkeen insta pusku. Ööh, olin aivan varma ettei vastassa ole väriä, koska sillä olisi tullut kylkeen tai allelyönti jo flopilla, joten laitoin hänet lähinnä, joko kahdelle ylikortille, joista toinen ruutua tai kympille ja jollekin ruudulle ja maksoin. Pakko myöntää, että hieraisin kahdesti sumeita silmiäni ja haukoin henkeäni hepun näyttäessä taskukutoset.


Viisi kättä myöhemmin toisessa pöydässä ”semisyvät” rahat turnilla keskelle niin, että kaveri sai vetää kaksi outtistansa vs. . (Tällaisessa tilanteessa häviämisen todennäköisyys on jotain neljän prosentin luokkaa.) Riverin punainen akka ei enää niin hirveästi yllättänyt. WP, NH, FU (well played, nice hand, fuck you.) ja kone kiinni yhdeksän biniä hävinneenä.

Mutta ei tässä nyt ollut tarkoitus puhua swingeistä tai itkeä ohivetoja, vaan käydä läpi tuntemuksia, jota tämä laji ja tehty ammatinvalinta tuottaa. Voi olla vaikea uskoa, jotain WPT:tä katsoessa tai High Stakes Poker Databasea (http://www.highstakesdb.com/default_ff.aspx) selatessa ja mitä suurempia voittosummia sieltä bongatessa, että ei tämä aina niin herkkua ole. Saatat tehdä, et pelkästään tunti ja päiväkausia, vaan viikko- ja kuukausikaupalla duunia hyvin, et pelkästään saamatta siitä mitään palkkaa, vaan päinvastoin häviten rahaa. Maailman huipuista lähtien kaikille tulee väkisinkin järkyttäviä tappioputkia puhumattakaan niistä useista lyhyistä, joiden aikana pitäisi kuitenkin pitää pää kasassa ja maksella laskut.

Pokerioppaissa usein neuvotaan, että pitäisi pelata sillä tasolla jossa tappiot voisi ottaa hymyillen vastaan. Hieno neuvo, haluaisin vain nähdä tähän pystyvän kaverin. En yllättyisi jos huomaisin hänen olevan oikeasti lammas. Bääää-ä! Itselleni ei nimittäin ainakaan tuollaista tasoa ole, eikä poski käänny iskujen tullen. Häviäminen vituttaa aina, enkä edes aio koskaan opetella hyväksi häviäjäksi. Esimerkiksi tuollainen noin kymmenen binin tappiopäivä saa voimaan hyvin huonosti. Seuraavana yönä jaot pyörii taukoamatta mielessä ja välillä sitä säpsähtää pystyyn painajaishorroksestaan, toivoen vain läppärin olevan oikeasti kiinni ja häviämisen jo päättyvän. Tappiollisen, välillä turhan pitkäksi venyneen yön jälkeen aamulla ei tee todellakaan mieli nousta sängystä ylös - kuin korkeintaan (hiukan liioitellen) kömpiäkseen parvekkeen kaiteelle - ja kaikki tuntuu hyvin turhalta, ruoka ei maistu, suuhun nousee lähinnä oksennuksen maku ja naama on kalpeana.
Toisaalta tekisi mieli mennä heti pelaamaan, mutta toisaalta se ei voisi vähempää kiinnostaa, kuten mikään pask... ei kun pokeriin (menee aina nuo kaksi sekaisin) liittyvä ja se on epäilemättä ihan tervettä itsesuojeluvaistoa omalta elimistöltä krapulan tavoin. Tappioiden jälkeen on vain parempi rauhoittua kuin mennä lämmöissä, ”pakko voittaa hävityt takaisin” -asenne päällä riehumaan.

A Bum Asks a Man for $2:
"Will you buy booze?"
"No."
"Will you gamble it away?"
"No."
"Will you come home with me so my wife can see what happens to a man who doesn't drink or gamble?"

Kuoppaaminen ei ole koskaan kivaa. Tavallisesti ammatikseen pelaavilla pitäisi olla vähintään 40 binin pelikassa, mielellään vieläkin isompi (50-100). Eli jos yhdessä illassa ottaa turpaan kymmenen biniä se vastaa suunnilleen sitä, että kadotat 20-25% työkaluistasi ja saat vielä vasarasta iskun päähäsi, jonka jälkeen pitäisi pystyä kuitenkin tekemään duunia kuten tähänkin asti, paitsi että vieläkin tehokkaammin kun olisi tuo rollin (= pelikassan) kuoppakin täytettävä ehkä jopa vielä alemmalla tasolla. Tällaisen n. 15 eri työpaikan kokemuksella voin myöntää, että mikään työ ei ole tähän asti tuottanut samanlaista stressiä, paineita, apatiaa ja vitutusta kuin tämä kortinlätkiminen. Ihmisluonto on muutenkin sellainen, mutta ehkä oma luonne vaikuttaa siihen vielä lisää, että eiköhän kaikki tiedä kumpi siellä alitajunnassa jyskyttää kun seuraavan kerran alat työtä tekemään, tuo nousu vai sen jälkeinen romahdus. On tiedostettu juttu, että ihmiset tuntevat huomattavasti vahvempina negatiiviset tuntemukset kuin ne hienot hetket, eikä pokeri tee sen suhteen todellakaan poikkeusta. (Tällä nyt ei ole mitään yhteistä sen kanssa, että ihmiset/hölmöt pelurit muistavat pääasiassa vain voittonsa, eivätkä niitä kertoja kuin ovat hävinneet.) Tappioiden jälkeen joudut tekemään valtavasti henkistä työtä pitääksesi pelkästään pääsi ja keskittymisen kasassa, sillä jälleen pöytään istuessasi ei ole varaa aristella, vaan olisi oltava täysi luotto itseen tai huomaat tulleesi syödyksi elävältä.

Pokeriin liittyy niin paljon satunnaisuutta ja muita kontrolloimattomia seikkoja joihin ihminen ei pysty itse vaikuttamaan lainkaan, että jo pelkästään se saa monen olon tuntumaan varsin turhautuneeksi ja epämukavaksi. Ihmiset eivät muutenkaan oikein ymmärrä satunnaisuutta, kun kaikelle on totuttu löytämään selitys ja lähes kaikkea kontrolloimaan. Koska korteilla, sen enempää kuin nopilla tai rulettipyörälläkään ei ole muistia, on aivan sama mitä edellisessä jaossa on korttien puolesta tapahtunut, ei se vaikuta millään muotoa seuraavassa jaossa tuleviin kortteihin. Tiettyjen korttien tulemiselle voidaan laskea vain todennäköisyyksiä ja sattuma pitää kyllä huolen, että voi tulla hyvin pitkiä aikoja jolloin ne kortit eivät vain osu ennen kuin todennäköisyydet lähenevät totuutta ja tämä saattaa tehdä tappioputkista hyvin pitkiä, vaikka pelaisit kuinka hyvin tahansa.

Itsehän pelaan niin alhaisilla tasoilla, että mihinkään tappiokuukausiin ei ole varaa, vaan joka kuukausi on pakko voittaa sen verran, että laskut ja eläminen tulee kuitattua. Tällainen ”kädestä suuhun” tyyppinen elämä taas tekee vaikeaksi tasojen nousun, joka saattaisi tuoda jonkinlaista lisäelintilaa ja liikkumavaraa. Vaikka ei se elämä kuulemma siellä ylempänäkään ole sen stressittömämpää tai helpompaa, isommat swingit vain vievät tuntemuksia vielä vahvemmin ekstaasista helvettiin.

---------

Hah haa, kaikki yllä olevahan on täyttä skeidaa, epätoivoista selittelyä Thaimaan aurinkorannoilla pyörivältä kaverilta siitä, kuinka kortinpelaamisessa ja muutaman sadan rahanarvoisen päätöksen tekemisessä jokaista tuntia kohden voisi olla mitään raskasta. Uskonkin, että juuri Sinä olet ja pystyt kuulumaan niiden 10–15 prosentin voitollisen pelaajan joukkoon. Eikä siinä vielä kaikki, uskon että juuri Sinä olet yksi niistä vajaasta kahdesta prosentista halukkaasta/yrittäjästä, jotka pystyvät tekemään pokerista itselleen ammatin. Ei muuta kuin pelaamaan, ai kun on helppoa rahaa ja elämää tarjolla!

------------

Koska tämä blogi on muutenkin käänteisessä kronologisessa järjestyksessä, tärkeimmät jutut löytyvät täältä lopusta.

On nimittäin pakko hehkuttaa ja laittaa onnittelut tännekin, kun hyvästä kaveristani oli tullut lauantaina pitkän odotuksen päätteeksi pikkutytön onnellinen isä. Melkoinen saavutus, paremmaksi on vaikeaa, ellei mahdotonta pistää.

Aika jännä muutenkin, että vaikka en skideistä juuri diggaa, niin tämän vuoksi olen itsekin aika täpinöissäni.

Että ei muuta kuin tervetuloa maailmaan, Superjunnu ja onnittelut vanhemmille!

PS. Oman tenavani kohtalo olisi todennäköisesti jotakuinkin tämänkaltainen:


edit. Hmm... Just ennen kuin kirjoitin tämän loppuun, lätkin rapiaan puoleentoista tuntiin 7 biniä ylös... Pitäisiköhän nyt editin viuhua ihan reilusti ja jättää pelkkä otsikko jäljelle muotoon Pokeri = helppo elämä...