Pohjolasta lähdettyä oli mukanani varsin normaali kahden ”entryn” turistiviisumi, joka oikeuttaa olemaan maassa kaksi kertaa 60+30 päivää. Ekat 60pv voi siis vedellä ihan huoletta, jonka jälkeen on käytävä ostamassa yksi lisäkuukausi maahanmuuttovirastosta. 90 päivän jälkeen on sitten käytävä fyysisesti maan rajojen ulkopuolella.
Päinvastoin kuin joskus aiemmin, niin tällä reissulla olen kyllä pitänyt kalenterin puolesta tarkkaa huolta milloin viisumin erääntymispäivät ovat olleet käsillä. Jostain tässä mainitsemattomista syistä olen nyt kuitenkin sekä ekan 60 päivän, kuin myös 90 päivän jälkeen ryssinyt nuo. Pelkkä muutaman päivän ylitys ei vielä maailmaa kaada, siitä selviää kevyillä sakoilla viisumia uusiessa. Toinen juttu onkin kuulemma sitten se, että jos sattuu ylityksen aikana joutumaan tekemisiin viranomaisten (l. lähinnä poliisin) kanssa. Huhujen perusteella tällöin ei kuulemma välttämättä niinkään silitellä päätä, vaan pahimmassa tapauksessa napsahtaa karkotus tai sitten päätyminen putkaan asian käsittelyn ajaksi ja samalla päätyminen ”mustalle listalle”, jonka jälkeen on kuulemma turha odotella uutta viisumia.
Noh, ne ovat vain tarinoita, tiedä niiden todenperäisyydestä... Tiedä toisaalta kannattaako niistä omakohtaisesti ottaa selvääkään. Tarkoitus oli kuitenkin puhua siitä näin jouluriemua ylläpitäekseni, kuinka hauskoja nämä ruljanssit ovat tällä kertaa olleet.
Oltuani hyvin selvillä, että ”penaltyahan” tässä on joka tapauksessa tulossa, päätin sijoittaa ekan viisumin uusinnan samalle päivälle, kuin muppe laskeutuisi naapuriin. Tiedättehän katsos varmaan tarinan kahdesta kärpäsestä samalla iskulla jne. Omaksi harmikseni tosin nykyisellä osumatarkkuudella vahvalla osaamisella missasin nekin... Mutsin kyllä onneksi ja valtavaksi ilokseni löysin kentältä parin tunnin venailun jälkeen (Äipälle terkkuja, oli kiva nähdä!), netistä bongaamani virastonkin varsin helposti, mutta eihän sieltä mitään viisumia tietenkään saanut! Kartan kyllä uuteen osoitteeseen. Kuten tavallista, thaimaalaisen ”kartan” tarkkuudesta kertoo kaiken, että siihen oli merkitty kolme suoraa tien pätkää ja lähtöpaikka ja päämärä...
Joten ei muuta kuin taksi alle ja menoksi. Jatkon voisinkin sitten niputtaa taas kirjaani ”Jay vs. taksisuharit”. Matkaa tuonne oli joku reilu kymmenen kilometriä, jonka aikana kuski kartanlukijoineen eksyivät vielä kahdesti. Näitä urpoja en kyllä lähde hetkeksikään puolustelemaan, mutta kun Bangkokista on kyse, niin käännöksiä oli luonnollisesti matkalla hiukan karttaan merkittyjä enemmän... Lopulta päämäärään päästyämme alkoi sota. Tyypit pyysivät pokkana tästä matkasta 1200 bahtia (25 euroa), jonka kuultuani kajahti kyllä kaiken pelleilyn jälkeen orava muuntajaan. Katsoin lähtiessä, että kuski varmasti laittoi matkamittarin päälle, mutta en kyllä katsonut kertaakaan matkan aikana mitä se näytti. Sen verran olen kuitenkin ympäri maata takseilla ajellut, että pari sataakin olisi ollut liikaa tästä. En tiedä kenenkä onneksi, mutta en ollut matkassa yksin, joten liiemmät turpaanlyöntikilpailut jäivät ottamatta, mutta joka tapauksessa tein selväksi, etten enää edes neuvottele näiden pässien kanssa yhtään mistään ja kaikkein vähiten matkan maksamisesta, vaan painuin toimiston sisälle uusimaan viisumia, jonka takia tämänkin harha-ajelun olin tehnyt. (Luettuani pariin kertaan tämänkin viestin tahtoisin kuitenkin tehdä selväksi, että olen edelleen hyvin, hyvin rauhallinen heppu, joten asioiden täytyy olla ”vähän” pielessä, että menettäisin tällein malttini...)
Varsin kiireisessä toimistossa – kuusi virkailijaa, joista kukaan ei tehnyt mitään – itselleni tehtiin sitten ensitöikseen selväksi, että tarvitsen pari valokuvaa hakemusta varten. Dodii, ei mitään uutta, mutta lämpö alkoi viimeistään siinä vaiheessa nousta, kun tästä korpeen pystytetystä parakista ei löytynyt kameraa näitä varten, vaan että nekin pitäisi käydä 10-15km päässä valokuvausliikkeessä teettämässä. Joo-o, about yhdeksän kymmenestä tuonne eksyneestä tulee paikalle ilman niitä kuvia, joten ei luulisi olevan liian vaikeaa hankkia yhtä kertakäyttökameraa näitä varten, mutta kun ei itku auta, niin ei muuta kuin pihalle miettimään syntyjä syviä. Tovin istuttuani paikalle edelleen päivystämään jääneet tolppahomot tulivat tyynnyttelemään ja tarjoamaan lisää palvelujaan. Kun edes etsinnöistä huolimatta en ollut nähnyt mitään muuta taksiin viittaavaa lähelläkään ja kun nyt hinnastakin päästiin sopuun, eli ajaisivat noin puolella aiemmasta hinnasta mut hakemaan ne kuvat, takaisin tänne ja vielä sen jälkee kämpille, kömmin takaisin kyytiin. Hieno homma, haettiin kuvat, maksoin sakot (reilu kymppi päivää kohden) ja pääsin himaan. Vaihtorahaa ei kyllä yllättäen löytynyt...
Tästä sitten kuukausi eteenpäin viisumin ollessa jo samat pari päivää yliajalla, toinen näistä taksikuskeista soitti ”hh:lle”, että olenko taas mahdollisesti uutta viisumia vailla. Olin aivan pihalla, että mistähän ne olivat edes koko numeron saaneet, mutta sitten muistin heidän lainanneen puhelinta soittaakseen kotiinsa. Joopajoo, soittivat varmaan johonkin, mutta vain saadakseen numeron ylös. ”HH:n” muistettua kuinka vahvasti olin aiemmin pitänyt hepuista yrittäen kuulemma vaihtaa ryysyjäkin heidän kanssaan, hän tyytyi valehtelemaan meidän olevan jo aivan muualla. Tämän jälkeen luihut olivat vielä ehdottaneet ajavansa sitten vastaavasti ”hh:ni” milloin vain vaikka Bangkokista Samuille alle tonnilla (~15-17 tunnin ajomatka)... Puuuuuh, yökötysreaktion jälkeen tuli kyllä heti mieleen soittaa ja pyytää poikia pienelle ajelulle, jonkin pimeän kujan päähän... Ei luoja, mitä runkkareita, kyllä varmasti ajaisivat Samuille ja epäilemättä nämä luihut ”ajaisivat” ties mitä muutakin, jos edes pienen mahdollisuuden saisivat... Öö-ö, ota Musti keksi vuhvuh!
”It`s better to die on your feet, than to live on your knees.”
Muutama päivä sitten tuli sitten kartutettua eri maissa vierailulistaa matkalla Kambodžan, Kamputsean, Kampodjan, Cambodzan, Cambodian ja Cambushan rajalle... Kyseessä toki yksi ja sama maa, mutta tuntuu, että tämän maan kohdalla on haluttu pitää varmasti huolta siitä, että kyseessä on rakas lapsi, ainakin jos nimien lukumäärää pidetään perusteena... Tai sitten vain kuvittelen ja olen ainoa, jolla on vaikeuksia tietää ko. maan virallista nimeä – tämän ollessa itse asiassa todennäköisin vaihtoehto... Olin joka tapauksessa yrittänyt pitää huolta, että saisin nukkua koko matkan ja olin yrittänyt buukata matkani poikkeuksellisesti mahdollisimman isosta bussista, koska laskeskelin näin olevan parhaat mahdollisuudet matkustaa väljästi... Ensin koko bussiin ehtimisen käytyä varsin tukalaksi vietettyäni noin 30 kilometrin taksimatkalla kevyet 2 tuntia (siis KAKSI TUNTIA, #¤/&%!#”!, että vihaan tän kaupungin kokoa ja ruuhkia.), vituiksi meni suunnitelmakin, sillä toisin kuin oli annettu ymmärtää samanlaiseen pikkubussiin sitä ängettiin, kuin aiemminkin. Ryssin vielä siihenkin pääsyn ja peesailin laput silmillä ainoata suunnilleen oman ikäistä nättiä tyttöä autoon sillä seurauksella, että löysin itseni istumasta koko pakun paskimmalla paikalla. Hyvä minä. Katkeroiduin vielä niin, että jätin sitten koko slutin rauhaan koko matkaksi.... Matkustamisen riemua lisäsi, että vaikka takana oli jo 30 tuntia hereillä oloa ja Bangkokin talvisen sään johdosta syntynyttä kuumeilua ja flunssaa, niin mahdotontahan se oli tuollakin matkalla nukkua.
Kambodžan raja oli kuin rajat yleensäkin. Varsin mitäänsanomaton paikka kerjäläislapsineen ja verovapaine myymälöineen. Tämä rajanylityspaikka oli vielä valittu asioiden nopeuttamisen takia varsin syrjästä, joten... noh, varsin syrjässä oltiin. Kaikkein naurettavinta tästä viisumipelleilystä tekee se, ettei kukaan ota sitä sen enempää tosissaan kuin edes yrittäisi rahastaa sillä. Olin esim. optimistisesti aivan varma joutuvani maksamaan sakkoja ainakin viideltä päivältä, mutta selvisin jonkin ihmeen laskukaavan mukaan vain kolmella. Sen lisäksi osin vahingossa täytin kolme annettua lomakettakin vielä väärin kirjoittamalla niihin ristiriitaiset tiedot... Vain viimeisessä muistin edes mainita itseni jälleen ammattimaiseksi pelleksi. *) Mutta mikäs siinä, no problem, jos ei ketään kiinnosta. Kambodžasta poistuessa vain pyydettiin tarkentamaan Bangkokissa olevaa osoitettani ja siinä kaikki. Tokihan tuostakaan ei ollut mitään hajua, mutta oli aika vahvat riidit, ettei virkailijakaan tiedä yhtään osoitetta ko. kylästä, joten tekstasin siihen mitä mieleen tuli. Hymy herähti tosin kasvoille, kun hän pyysi vielä selventämään tekaisemani kadun numeroa... Voinpahan sanoa käyneeni Kambodžassakin kusella.
Että semmoista. Aikaa tuo reissu taisi ottaa 14 tuntia kaiken kaikkiaan. Kuten sanottua, tämä pelleily olisi paljon helpompi hyväksyä, jos edes joku osapuoli hyötyisi tästä, mutta kun ei kukaan edes viitsi rahastaa tällä, niin en vain jaksa ymmärtää.
Sellaista... Vaikka omat touhut ovat olleet varsin murheellista ontumista, niin jollain kierolla tavalla on ollut varsin hauskaa tai ainakin mielenkiintoisia aikoja.
Ei muuta kuin Hyvää Joulua Kaikille!
- Jay
*) Vielä yksi hauska juttu tuohon rajanylityspaikkaan liittyen oli, että Kambodzasta tullessa Thaimaan puolelle, rajalla oli englanniksi kyltti, jossa varotettiin, että jos olet tulossa maasta gämbläyksen jäljiltä, sinun kannattaa olla turvallisuutesi ja rahojesi puolesta varuillasi (tjsp.). Kambodzassa siis casinopelit yms. vedonlyönti on sallittua toisin kuin Thaimaan puolella ja näin ollen monet thaimaalaiset tekevät ”pelimatkoja” tuon maan puolelle. Tiedä sitten millaisella leimaisimella mahd. voittajat tuolla merkataan, kun joutuu erikseen rajallakin huolehtimaan turvallisuudestaan.
)
