Good night

Olen ollut viime kuukausina varsin laiska lukemaan mitään muuta kuin omaa blogiani, mutta eilen erehdyin uusien inspiraatioiden toivossa lukemaan pienen jutun. Ihan kiva, mutta sen ongelma oli että se jäi kesken. Haamittaa tuollainen. Jokainen tarina kun kuitenkin ansaitsee lopun, jokseenkin aina vieläpä onnellisen lopun, puhumattakaan siitä, että lukijaakin saattaisi parhaassa tapauksessa sellainen pieni epäolennaisuus kuin loppu kiinnostaa. Samalla muistin, etten itsekään ole jaksanut satujani päättää, joten lienee aika pistää päätös tällekin ja päästää tuhannet ja tuhannet lukijat piinastaan, jotka tuskin ovat untakaan saaneet tarinan kulkua pohtiessa...
”Mites onnistu tavotteet?”
Varsin hyvin.


...No joo, kukaan usko kuitenkaan.

Eli jopa ensimmäiset viisi päivää jaksoin elää ja pitää tavoitteistani kiinni. Ei siinä mitään, tuohan olisi normaalisti jo varsin suuri saavutus tällaiselle pitkäjänteisyydestä ja elämän suunnitelmallisuudestaan tunnetulle kaverille, mutta nyt tavoitteista kiinni pitäminen ei kaatunut niinkään omasta syystäni (Wow!) vaan lähinnä ulkopuolelta tulleisiin ”syihin”. Näitä tavoitteiden asettamista edeltäneestä viikonlopusta ja väliaikaisesta kuulon ja ties minkä menettämisestä alkoi nimittäin varsin sitkeän pitkä ja mystinen sairastelu, jota korjailtiin vielä puolitoista kuukautta myöhemmin sairaalassa Suomessakin.

Suomessa siis taas. Sen enempää tilittelemättä, asiat eivät oikein sujuneet viimeisen parin kuukauden aikana Thaikuissa (eikä toistaiseksi vielä täällä synkän kylmässä Suomessakaan). Monenlaisista syistä, tekosyistä ja kuun asennoista johtuen en saanut oikein edes tilaisuutta pelata itseäni poikki, joka luonnollisesti harmittaa kaikkein eniten, koska ”täysipäinen” pelaaminenkin oli jokseenkin mahdotonta tuona ajanjaksona. Luzakit, Patet ja kumppanit siis odotelkoon vielä tovin heille katkeamistani, mutta joskus toiste sitten. Täydellisessä konkurssissa olen toki siitäkin huolimatta. Aikaisemmin mainittu ja kuukausien aikana liiankin hyvin omaksuttu huolettomuus huomisesta, kun ei varsinaisesti auta valmistautumaan ylihuomiseen, puhumattakaan puolentoista kuukauden kuumeiluun ja parin kuukauden tulottomuuteen. Mutta eihän siinä, vahvasti vedetty, kone kävi, mutta kukaan ei ollut ohjaimissa.

Saa nyt nähdä mitä tulen jatkossa tekemään. Olen vähän huono tippumaan jaloilleni, mutta onneksi maailmasta löytyy hienoja ihmi... hyväuskoisia hölmöjä, jotka ovat valmiita tarjoamaan kainalosauvaa tueksi vaikka kuinka ryssisi. Paljon on mahdollisuuksia, ajatuksia ja suunnitelmia, joten siinä mielessä on ihan hyvä tilanne, sen kuin vain valitsee kuinka tarjotun neljännenkymmenennenseitsemännenkin viimeisen mahdollisuuden tulee sähläämään.

”I don't wanna say goodbye to you
So I'll just say good night to you
My people, no goodbyes to you
I'm just gonna say good night”



The End.