Huomenet vaan kaikille kanssa taapertajille. Muistin virkistykseksi alkuun hiukan taustaa allekirjoittaneesta. Lienen tällä hetkellä Suomen huonotuloisin pokeriammattilainen - vai pitäisikö tässä tapauksessa sanoa puoliammattilainen, kun treenaan ja pelaan kuin ammattilainen, mutta tienaan kuin amatööri – ainakin jos mittarina käyttää tätä kuukautta. Tämä kuukausi on käsittääkseni kaiken sen parin tunnin hikisen raatamisen jälkeen edelleen tappiolla, jonka olen jaksanut tätä tässä kuussa vääntää. Onneksi normaalisti tilanne ei ole aivan näin surkea, vaan... noh, toiseksi huonotuloisin..? Pääpelinä Texas Hold'em nl100 - nl400 shorttina ja hedarina ja "työkseni" olen tätä vääntänyt viimeisen vajaan vuoden ajan vähän siellä täällä.
Pelit jatkuvat, mutta niiden ulkopuolella tuossa jonkinlainen ympyrä taas sulkeutui. Lensin kotosuomeen juuri sopivasti Bangkokista äipän ruokapadoille sekä väijymään kesäkuun huipputärkeää Suomi-Serbia matsia ja vastaavasti heti tämän syyskuisen kirvelevän Puola-tasurin jälkeen olikin aika suunnistaa takaisin kohti aurinkoa. En ole itsekään kovin varma johtuuko se siitä, etten osaa vai siitä etten viitsi, mutta tällekään reissulle ei mitään sen suurempia suunnitelmia ole laadittu. Varsin flunssaisena ja kuumeisena ”heräsin” (kuka helvetti muka pystyy lentokoneessa nukkumaan?) joka tapauksessa perjantaina melkoisessa tokkurassa lentokoneessa, kun joka ikistä paikkaa päässä kolotti ja puristi. Koneen lähtiessä laskeutumaan kohti BKK:n kenttää tuntui parin kymmenen minuutin ajan, kuin pää puristuisi kasaan ohimoiden kohdalta ja oikean puolen ylähampaat repeytyisivät kivun myötä rakkaasta kuupasta irti. Selvisin kuitenkin hengissä. Ja kai tuo vain siitä flunssasta sitten johtui, sillä kai se oli ihan normilaskeutuminen tai ainakaan korvien lukkiutumiselta en pystynyt kuulemaan mitään omituista ympäriltä. Lennon aikana kyllä parikin tyyppiä nautti lennosta jalkaterät kohti kattoa menetettyään tajunsa, mutta näissä tapauksissa lieni oma osuutensa kuningas alkoholilla, siitäkin huolimatta että kyseessä oli Finnairin lento, joilla pitää olla melkoinen sankari pystyäkseen tankkaamaan itsensä edes humalaan.
Ostettuani kentältä lipun kohti Koh Samuja ajattelin käydä lentoa odotellessa tinttaamassa päälle kunnon flunssan karkottavan suojakännin, mutta ”ilokseni” huomasin, ettei olo voi olla niin huono ettei se voisi olla kohta vieläkin huonompi. Viimeistään siinä vaiheessa kun olin yrittänyt tyrehdyttää pari tuntia epätoivoisesti nenäverenvuotoa aloin kallistumaan sen kannalle, että vaikka harvoin ketään syyttelen mistään, varsinkaan sairauksista, niin mitä syvimmät kiitokset rakkaalle kälylleni tästä flunssasta. Olkoon syysaamusi jatkossa saatanan kylmiä, polkusi jäässä ja työmatkasi raekuurojen siivittämiä, prkl!
Samujen hienolle lentokentälle päästyäni verenvuotokin suvaitsi tyrehtyä, vain noin neljä tuntia sen jälkeen kun muistan ajatelleeni: ”no ei se kauaa voi vuotaa”. Kentältä sitten taksilla etsimään hotellia ja hieman vähemmän yllättäen kuntoni huomioiden päädyin ensimmäiseen vaihtoehtoon Chaweng beachilta. Rannan bungalowissa meni lähinnä puutumisen merkeissä pari päivää ja vaikka kuinka siinä ajassa oli jo tarkoitus löytää joku pidempiaikainen nettiyhteydellä varustettu asumus tältä saarelta - jolle osaan muuten aika heikosti edes itseni sijoittaa - niin eipä ollut paljoa toivoa. Sopivia kämppiä täällä ei tunnu aivan puussa kasvavan, vaan jouduin tyytymään vain hotellin vaihtoon, jotta nettiaddikti saisi netin käyttöön. Ei muulla väliä, mutta nyt sunnuntai-iltana pitäisi pelata WPT-Espanjan finaalisatelliittiturnaus ($235+15?), eikä tuota oikein voi missään nettikahvilassa vääntää, kun se alkaa joskus aamuyöllä paikallista aikaa.
Voitin muuten paikan tuohon turnaukseen kohtalaisen hienon käden ”avustuksella”. Olin pelannut tähän asti varsin hyvin ainakin siihen nähden, etten juuri turnauksia pelaa. Turnauksesta oli juuri viidenneksi viimeinen pelaaja tipahtanut ja koska turnaus infossa oli annettu ”tieto”, että neljälle parhaalle tulee lippu, päätin luonnollisesti puskea ”any two” seuraavassa hanskassa. Samahan se, oletko eka vai neljäs, jos kaikki saavat saman palkinnon. Ja näin kävi, utg tekee normi avausreissun ja itse pusken blindeista 86 offareilla. Kaveri kääntää taskukympit esiin ja samalla hetkellä tsekkaan turnauslobbya, johon support on kertonut vain kolmen parhaan saavan lipun vähästä pelaajamäärästä johtuen. Jep, jep, vedän siis lähes kuollutta ja tunnen lifetime-tiltin hiipivän jo niskaani samanaikaisesti rainbow flopin 572 (tai jotain vastaavaa) iskeytyessä pöytään. Turnilta jotain roskaa ja riveriltä... Nelonen! JUSTICE! Tuplaan siis suoralla ja muutamaa kierrosta myöhemmin jäljellä on vain kolme heppua ja saan taas puskea.
Vain aika näyttää, kuinka tiuhaan tätä blogia tulee päivitettyä tai mitä se lopulta tulee käsittelemään, mutta jos vain on olemassa mahdollisuus pönkittää omaa egoa kertomalla juttuja ”minä, minusta, minuun” – tyyliin ja säästää hyvin rajallista aikaani(...) siihen nähden, että kirjoittelisin ihmisille erikseen, niin todennäköisesti tulen käyttämään tämän mahdollisuuden. Ja useasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti