Koska monella on vahvat epäilyksensä siitä, kuinka pärjään suuressa tuntemattomassa, suuressa maailmassa, toisella puolella maapalloa, toisella puolella maata, vieraassa kaupungissa, kotikaupungissa (missä pelaa?), ulko-oveni ulkopuolella tai ylipäätänsä missään, on aika raottaa tuota salaperäisyyden verhoa.
Aika harvoin nimittäin pärjään.
Elämäni on ollut taas viime päivinä yhtä jatkuvaa nuorallatanssia selviytymisen puolesta. Selviytyäkseni edes hiukan paremmin maailman myrkyissä päätin alkaa vahvistamaan pakkasen raiskaamia pulkannarujani ja tuulen ruoskimaa kroppaani salitreenillä, etten aivan jäisi esim. ilmastoinnin riepoteltavaksi. Eli ei muuta kuin paikalliselle turhan lämpöiselle salille ja kuntopyörän selkään päämääränä ”tehdä pakaroistani näistä niin isot, että naisilta putoilee silmätkin päistä” Eppu Normaalia mukaillen ja perusintervallitreeni pyörimään. Vajaata kymmentä minuuttia myöhemmin sykkeen pyöriessä hiukan yli 190:n fiilis oli kuin tajunnanrajamailla huojuvalla krapulaisella nyrkkeilysäkillä. Siinä sitä ehti sitten seuraavan puolen tunnin aikana miettiä maailmanmenoa uudelleen tai ainakin olisi ehtinyt, ellei kaikki keskittyminen olisi mennyt itsensä tajuissaan pitämiseen, hapensaantiin ja verenkierron ylläpitämiseen sormenpäiden nipistellessä ilkeästi. On se vain kumma, kun tuollainen tiukka noin kolmen viikon yhtämittainen löysäily-, sairastelu- ja dokaustreenikausi ei ollutkaan parantanut peruskuntopohjaa yhtään, mutta mistäpä sitä tällainen maalla kasvanut suomitollo kaikkea voisi tietää.
Toinen ilta meinasin olla korvia myöten nesteessä, kun automaatti päätti imaista pankkikorttini. Olin siinä ennen rahojen nostoa tankannut kupuuni tolkuttoman tulista ruokaa ja yrittänyt sammuttaa polttavaa suutani muutamalla kourallisella Heinekenia, joten tunsin olevani varsin hyvässä kunnossa hoiperrellessani nostamaan tyhjiin taskuihin edes hieman täytettä. Noh, suunnitelma toimi juuri yhtä hyvin, kuin ajatus siitä että suuta polttavan maun saisi huuhdottua kaljalla pois – eihän se koskaan toimi, mutta kun tarpeeksi nopeasti juo tarpeeksi monta, niin on nopeasti niin humalassa, että poltteleva suu on pientä sen kaiken muun rinnalla joka jää huomaamatta. Eihän sieltä mitään rahaa saanut, eikä enää korttiakaan. On sekin kumma, eihän se ollut esimerkiksi kuin joku muu kuin pankkiautomaatti, eikä edes kuin vain selvästi rikki alunperinkin.
Tuollaisessa tilanteessa keskellä yötä kohtuu rahattomana on kieltämättä vitsit täällä aika vähissä. Paikalle pöllähtänyt taksisuharikin osoitti juuri sellaista empatiaa ongelmaani kohtaan, kuin häneltä saatoin odottaakin ja teki hyvin selväksi – todennäköisesti kuultuaan kollegaltaan että olin aiemmin pakottanut hänet jopa ajamaan sinne jonne halusinkin - ettei hänellä ole osaa eikä arpaa ongelmani kanssa.
Onneni on että olen niin helvetin hidas reagoimaan yhtään mihinkään, joten tarpeeksi kauan tilannetta siinä tuumattuani kone alkoi surista epäilyttävästi takanani ja palautti korttini. Jep, jep, harmikseni tuo hitaasti asioihin reagoiminen ei auta tuolla kohtalaisen ”mielenkiintoisen” liikenteen seassa, mutta eiköhän tämä tästä. Pitäisi vuokrata mopo.
Muutenkin elämä on täällä asettunut aika pitkälti omiin uomiinsa. Alakerran kisu sai kaksi tervettä poikapentua, joista toista toki tyrkytetään adoptoitavaksi. Muuten olen jatkanut taksikuskeille tilttailtua (yhden kerran seurauksena hajosi mm. mp3-soittimeni ja sen sellaista) ja mokailtua tulee usean kerran päivässä. Mutta jos ei tällainen elämä muuta opeta, niin ainakin se opettaa nauramaan itselleen tai ottamaan omat mokansa vähän rennommin eikä hyppimään parvekkeelta jokaisen toilailun jälkeen. Heräilen iltapäivällä kun tytöt tulevat kyselemään tarvitsisiko peti mahdollisesti pedata tai lattiat lakaista, jonka jälkeen ryömin syömään ja puntille. Nyt vain on ollut tuo netti poikki muutaman päivän, joten senkin ajan jonka tavallisesti käyttäisin pelaamiseen yms., joudun käyttämään lähinnä nestetankkauksesta huolehtimiseen. Eli voi kyynel.
Ei vaan, on se aika kyynel. Olin oikeasti budjetoinut touhun vähän siihen malliin, että olisi pystyttävä pelaamaan heti tänne tultua melko paljon, joten tuo nettiyhteyden poikkimeno kiristää tällä hetkellä jopa vähän hermoja, kun kalkkujakin on tullut poltettua vaihteeksi turhan paljon kaikkeen turhaan.
Mutta niin, ”älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet.” Matt 6:25-34 
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti