Olen nykyään varsin heikosti perillä siitä, mitä vuorokauden aikaa, viikonpäivää, vuodenaikaa tai muutakaan ajanjaksoa kulloinkin eletään. Toisaalta kun elämä on yhtä loputonta kesäistä viikonloppua, ei tuolla lienekään mitään merkitystä. Tähän asti ovat ainakin huomauttaneet siihen aikaan kuukaudesta, kun vuokra pitää käydä maksamassa ja aamupalaakin, pekoneineen ja paahtoleipineen, täällä saa vuorokauden ympäri, joten olen viimeaikoina tullut nukkuneeksi juuri silloin kun väsyttää ja syönyt juuri silloin kun on nälkä katselematta kelloa tai kalenteria. Nyt olen kuitenkin kuullut kohtalaisen varmasta lähteestä, että eletään marraskuun loppupuolta vuonna 2550, joten jospa vetäisi tämän kuukauden kuulumiset yhteen ja näin samalla leyhyttelisi epäilyjä siitä, että olisin se Thaimaassa kiinnijäänyt Liedon rahankuljetusauton ryöstöyrityksestä epäilty jannu.
Kuten ehdin jo antaa viitteitä, unirytmi on viime aikoina ollut kohtalaisen kaukana ”normaalista” - toisaalta niin on kyllä kirjoittajakin. Tästä muutamia esimerkkejä mainitakseni toissa viikolla(?), noh, joka tapauksessa joku ajanjakso sitten heräsin aika normaalisti puhelimen pirinään iltapäivällä, mutta koska väsytti, painuin yöunille jo iltakymmeneltä, raskaan...
päivän jälkeen. Tämän jälkeen mentiinkin sitten seuraavasti: aamukolmelta ylös, kevyt 7 tunnin yhtäjaksoinen pelisessio (helvetin sairasta), iltakuudelta nukkumaan, iltakymmeneltä ylös, kolmen tunnin jälkeen nukkumaan, aamuneljältä ylös, yhtä oksettavan pitkä 4-7 pöydän ”multituspelisessio”, jonka jälkeen paria tuntia vaille pyöreä vuorokausi ylhäällä ja sitten jotain neljätoista tuntia lepoa kuupalle jne. jne... Huoh, toisin sanoen, ei löydy pokerinaamaa ihan siihen, että voisin väittää elämäni olevan yhtä rutiineiden täyttämää oravanpyörää.se ei nuku, se voi saada vaikka kalan." -Matti Nykänen
Siltä se tosin tuntui viime viikolla. Ehdin aiemmin koittaa vähän vakavammin tervehdyttää talouttani, kuten noista parista itselleni aivan ylipitkästä pelisessiosta voinee päätellä (jotkut vääntävät 30 tuntia putkeen, kustenkin työpöytänsä ääressä, mutta minä en todellakaan tavallisesti jaksa keskittyä kuin enää hetken saatuani kaikki pöydät auki). Jollakin tasolla pystyinkin tähän. Olen vetänyt mm. reilun kourallisen paskatasoisia turnauksia rahoille, joita en siis tavallisesti pelaa, joista viivan alle on ehtinyt jonkin verran jäämään. Myös pääpeleistä on jotain tullut, joten teoriassa ei pitäisi joutua ainakaan stressaamaan.
Näin siis teoriassa. Käytännön puolta testasin viime viikolla (vaihteeksi) sillä, että kuinka paljon täällä pystyy käyttämään viikossa rahaa pelkkään biletykseen ja ihan kiitettävästihän tuota upposi, joten ehkä sitä joutuu ensi kuussakin pelaamaan.
Mutta minkäs teet kun samalle viikolle lyödään futiksen EM-karsintojen päätös, Loy Krathong Festival ja Koh Phangan Full Moon Partyt? Ja olihan se nyt pakko treenatakin näitä varten etukäteen korkeanpromillen harjoitusleirillä! Oh my Buddha, rankkaa. Koko viikko meni siis jokseenkin samoissa merkeissä, ei mitään www.kännissä-olet-ääliö.fi tyyppisiä hölmöilyjä kuitenkaan, kuten oikeastaan täällä koskaan, vaan puhtaasti hauskanpidon merkeissä, vain paikkaa ja ainakin osaa ympärillä pyörivistä ihmisistä vaihtaen.EM-karsinnat, joiden päätöksen ThaiTV ystävällisesti suorana tarjosi, päättyivät siis juuri niin katkerasti, kuin vain sairaimmissa mielikuvissaan saattoi etukäteen kuvitella. Käteen jäi vain järjetön vitutus ja pari paria pelin tiimellyksessä menetettyjä kenkiä, joten ei niistä sen enempää. Onneksi kuitenkin myös Englanti tippui, joten ainakin seuraavaksi pariksi kuukaudeksi/vuodeksi löytyy keino hauskuuttaa itseään kun saa vittuilla saarella pyörivälle brittituristi-invaasiolle. Jos emme me suomalaiset, niin eivät kyllä brititkään taida olla niitä penaalin terävimpiä kyniä.
Loy krathong festivaaleille heitä ei juurikaan ole eksynyt. Eikä se sinällään ole ihme, aika pitkälti thaikkuja itseään – ja tietysti minua - varten tämä juhla on. Juhlia vietetään nimittäin monsuunisateiden loppumisen kunniaksi, joten ainakaan pari viikkoa sitten en olisi voinut itsekään kuvitella parempaa juhlanaihetta. Siinäkin mielessä oletan näiden juhlien olevan hyvin pitkälti itseäni varten järjestetty, koska tuo markkina-alue, jolle parhaimmillaan kerääntyi tuhansia ihmisiä, sijaitsee juurikin ”etupihallani”. Ihan kiva, ei siinä mitään, saa sieltä ainakin ihan ok safkaa monesta kojusta kaikista kivoista koppakuoriaisista ja madoista lähtien. Safkan lisäksi siellä ei kuitenkaan oikeastaan ole itselleni kovinkaan paljoa, muutamia hauskoja pelejä lukuun ottamatta. Sitä en kyllä jaksa lakata ihmettelemästä minkälaista tappovehjettä tuolla – kuten Thaimaassa aika monessa katukojussakin – myydään. Ei ehkä olisi kovin pitkäaikainen liikeidea lähteä lanseeraamaan suomalaisille kesäfestareille nyrkkirautojen, ”hipintappopamppujen”, pesäpallo- & baseballmailojen (Sopii arvata harrastetaanko tässä maassa jompaakumpaa ko. lajeista.) ja jos jonkinlaisten viidakkoveisten ja samuraimiekkojen myyntikojua. (Lienee osuva hetki mainita, etten ole nähnyt edelleenkään yhtään ”myllytystä” täällä.) Rapian viikon nuo tuossa kestävät ja thaikielisiä konsertteja ja puheita siellä pidetään kyllä ihan raivostuttamispisteeseen asti. Okei, yritän olla varsin suvaitsevainen, tai uskoakseni olen aina sitä ollutkin mutta kun ei tuo thaimusiikki kyllä nappaa yhtään, niin sen kuunteleminen ”omasta aamustani” aina myöhäiseen iltaan vähän kuumottaa.
Kun koristeellinen kukkalautta, krathong, tuli laskettua lauantaina veteen kunnioituksesta itseään vettä ja jokea kohtaan, olikin aika suunnata ehkä enemmän itselleni suunnatuille Full Moon partyille siitäkin huolimatta, että viikon tuossa vaiheessa en ollut enää aivan into piukkana säntäilemässä paikasta toiseen.
Pippalot siis pidetään aina täydenkuun aikaan viereisellä Koh Phangan saarella pääosin yhdellä rannalla ja ainakin mainosten mukaan siellä pyörii tuolloin populaa 7000-25000. Olihan siellä kieltämättä väkeä, kuitenkin hiukan vähemmän kuin odotin, mutta toisaalta vasta ensi kuussa turistipuolen ”high season” alkaakin. Ei mitään erikoisen päräyttävää, elämää suurempaa, mutta hauskaa oli. Tosin missäpä ei olisi, kun drinkitkin myydään pelkästään ämpäreittäin? Jos pääongelma tosiaan maailmassa on, että jokainen on muutaman drinkin jäljessä (- Humphrey Bogart), niin näissä pippaloissa sitä eroa ainakin yritetään kiriä umpeen. Tuosta huolimatta jengi ei kuitenkaan ollut missään (Saako sanoa? Sanon silti.) ”suomalaistyylisessä” örvellyskunnossa, joten ihan jees. Propsit vielä menomatkan pikavenematkalle, jonka aikana olin lentää noin 15 kertaa mereen...
Noh, asiasta kahdenteenkymmenenteenneljänteen. Tuohon maagisen mysteeriseen lukuun, joka yhtä säntillisesti, armoa tuntematta, pistää päätöksen jokaiselle vuorokaudelle ja joka mm. lupaa aina turmiollisen kiireisiä aikoja universumin kovimmalle jätkälle Jack Bauerille. Selvästä kohtalonomaisesta leimastaan huolimatta toivon sen kohtelevan itseäni yhtä järkkymättömällä hyväntahtoisuudella kuin aiemmatkin numerot ovat kuluneina vuosina tehneet. Täytän nimittäin juuri 24v.
Uuh, jos tuntee mua edes vähän alusta, pitäisi tietää, ettei vanheneminen todellakaan ole niitä asioita jotka saisivat itseni repeämään riemusta. Pelkkää ikäkriisiä vanhenemisesta toiseen, eikä tämänkertainen tee asiaan poikkeusta. Jo 24 vuotta ja mitä on jäänyt käteen? Niin, ei juuri mitään mainittavaa, helvetti. Ei tosin kouriin rakkojakaan, joten eipä ole tullut liikoja rehkittyäkään asian eteen.
Hah, pitää varmaan mennä kyselemään Danielsin Jackilta taas neuvoa tähän suuren elämänparadoksiin, kuinka olla itselleen vihainen siitä, kun ei ole saanut mitään aikaan ja samanaikaisesti olla varsin onnellinen siitä kun ei ole tehnyt mitään fiksua, joka on mahdollistanut asioiden tämän hetkisen varsin hyvän tilan.
Eli helpotuksena tutuille, en taida tänä vuonna jaksaa valittaa hukattuja mahdollisuuksia, vanhenemisen tuskaa ja ”saavutusten” puutetta, kun en ole jaksanut tehdä asian eteen senkään vertaa kuin aiempina vuosina. Eihän nämä jutut ole mistään muusta kiinni kuin omasta tekemisestään ja kai sitä ehtii myöhemminkin.
Ja ehkäpä niitäkin joiden menestystä vitutuksen lomassa ihailen, kadehdin ja ylistän (tähän kerhoon päästäkseen ei tarvita kovin kummoisia meriittejä, vaan siihen kuuluu likipäin jokainen), vituttaa edes hiukan tieto siitä, että näilläkin ”meriiteillä” raapustan tätä uima-altaan ääreltä jatkuvassa auringonpaisteessa ilman huolta huomisesta.Että asiat ovat edelleenkin vähän niin kuinka ne ottaa. Ei tässä kuitenkaan ole tarkoitus seuraavaakin 24 vuotta löysäillä, vaan vielä joskus saada jotain aikaan. Tokikaan suuren suuri yllätys se ei olisi, että tulisi tuonakin ajanjaksona pyrittyä menemään sieltä missä aita on matalin... Mutta onko tuotakaan syytä murehtia. Elämä tuntuu aika hyvältä tälläkin hetkellä ja hei, mieluummin vanha kuin aikuinen.
Jooh, kunnes matka jälleen katkeaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti