Nesteessä

Rakas päiväkirja (ja Pete, ”blogini” ainoa lukija ).

Huomasin alkuviikolla jalat alta vieneeksi pettymyksekseni sadekauden pitäneen menneen viikon vain hetkittäistä, itsellenikin iloa tuottanutta, mutta siltikin näköjään vain omia tarkoitusperiään ajanutta taukoa meidän tavallisten maanmatosten läpikotaisin kastelusta. Katteettomia lupauksia helteisimmistä ajoista aiheuttaneen poutajakson aikana tuo pirulainen selvästikin vain keräsi pilviinsä voimaa ja uusia vesimassoja pesusienen tavoin, jotka se on nyt päättänyt puristaa pahaa-aavistamattoman Samujen saaren päälle.


Ja kyllä sitä vettä sitten onkin tullut. Ensimmäiset pari päivää kuluivat vielä leppoisasti suunnattoman vahingonilon vallitessa mieltäni. Tuskin olenkaan saanut mistään niin suurta nautintoa kuin noina päivinä katsellessani palatsini parvekkeelta alhaalla epätoivoisesti eteenpäin yrittäneitä ihmisiä heidän kahlatessaan kohti määränpäätään paikalla, jossa vain muutamia päiviä aikaisemmin sijainneella tiellä olivat pikkulapset päässeet leikkimään leikkejään ja taksikuskit virittelemään – aah, aina niin suloisia – torvensoittoballadejaan aina niin iloisesti yllättyville länsimaalaisille. Nyt tietä ei kuitenkaan enää ole, ei iloisen vilkkaita lapsilaumoja, ei aina niin johdonmukaisia taksikuskeja, vaan paikalla virtaa suunnattoman leveä joki, joka päivä päivältä muistuttaa enemmän ja enemmän rämettä virtauksen tuotua mukanaan jos jonkinlaista kasvistoa ja eläintä ja vieden mennessään ja peittäen voimalla alleen kaiken muun. Vahingoniloakaan en ole enää pystynyt tuntemaan, kun ihmisten kevyt kahlaus on muuttunut eloonjäämistaisteluksi vesimassojen puristusta, rankkasateen piiskausta ja merestä nyt veden täyttämälle mantereelle päässeitä verenhimoisia vesipetoja vastaan. Pian myös saarelta äkkiä loppuneen puhtaan juomaveden ja ruoan tuottamat ongelmat kulkutauteineen alkoivat näkyä alhaalla taistelevien keskuudessa. Vaikka hyväsydämisyyteni on tunnetusti vallan suunnaton(...), en ole pystynyt pelastamaan vedenvarasta kuin tytöistä kaikkein söpöi... hädänalaisimmat petii... asuntooni. Jumala olkoon armollinen, parhaani olen kuitenkin yrittänyt.

Kolmen varsin lohduttoman päivän jälkeen aloin olemaan aivan tyhjiin imetty, niin henkisesti kuin varsinkin fyysisesti. Olimme syöneet ruokavarastomme viimeistä murusta myöten loppuun jo niistäkin taistelemaan jouduttuamme tavallisesti Thaimaan sisäosien viidakoissa aristokraattirouvia verenhimoisesti vaanivien ja normaalisti heidän lemmikkipuudeleistaan turkkeja tekevien suunnattoman suurten mauriaisten (http://fi.wikipedia.org/wiki/Mauriainen) kanssa. Thaimaassa ei olekaan mitään niin vaarallista kuin ihmislihan makuun päässeet, petojen kuninkaat, mauriaiset, joiden tiedetään raahanneen pikkulapsia pimeisiin onkaloihinsa tyydyttämään mitä iljettävimpiä haluja.

Oli selvää, että nykyisessä asunnossani ravintoa ei ollut enää tarjolla. Olin pakotettu lähtemään liikkeelle ennen kuin nääntyisin lopullisesti. Aiemmin kuulemani perimätiedon mukaan saarelta saattaisikin vielä löytyä yksi kaukainen mäen nyppylä, joka olisi selviytynyt ravintoloineen ja Heinekeneineen tulvien voimalta. Näinpä päämääräni tuo ko. paikka, palkkasin keskuudestamme 20 kovakuntoisinta, kovimmissa liemissä keitettyä sherpaa ja 8 vankkatekoisinta muulia johdattamaan allekirjoittaneen kattaneen retkiseurueen kohti höyryäviä lihapatoja. Ottaen huomioon vallinneet olosuhteet en ollut ollenkaan yllättynyt, että asumispaikkaani jakaneet muut länsimaalaiset epäilivät vahvasti uhkarohkean retkeni onnistumista jättäytyenkin lopulta pelokkaita silmiään muljautellen majapaikkaan rukoilemaan Buddhaa ja toivomaan ihmettä.

Viimein neljännen päivän aamulla, hyvästeltyäni niin rohkeat paikalliset kuin pullamössölänkkäritkin retkiseurueemme aloitti ristiretken vaaroja kaihtamatta kohti ravinteikkaampaa huomista.

Vastoinkäymisiä ei tarvinnutkaan odottaa pitkään sillä jo ensimmäinen harppaus vedenvaltaan oli osoittautua kohtalokkaaksi, kun todennäköisesti kymmeniä metrejä yli tulvineesta viereisestä Chaweng järvestä irralleen päässyt useita metrejä pitkä alligaattoria läheisesti muistuttava otus (http://en.wikipedia.org/wiki/Viviparous_lizard) ehti kietoutumaan sääreni ympärille vetäen itseni veden pinnan alle. Tiukkojen taistelujen jälkeen selvisin henkilökohtaisesti kuitenkin varsin vähin vaurioin menetettyäni vain kolme varvasta ja haltuuni uskotut elintärkeät tulentekovälineet tuolle rikolliselle paskiaiselle. Kaikki eivät valitettavasti selvinneet yhtä hyvin, vaan jouduinkin poistamaan miesvahvuudestani 4 rohkeaa aisankannattajaa ja kaksi muuleista, jotka tuo saasta nielaisi yhdellä hotkaisulla useampi metriseen nieluunsa korvia särkeneen kiljunnan taustoittaessa surunäytelmää. R.I.P.


Kaksi päivää kahlattuamme hyvin epämääräisissä, pimeissä ja ennen kaikkea vaarallisissa olosuhteissa jatkuvassa villipetojen tuottaman pelon alaisuudessa aloimme törmäämään yhä enemmän ja enemmän miesteni moraalia entisestään rappeuttaviin todisteisiin tuskaisen eloonjäämiskamppailumme hyödyllisyydestä. Jouduimme vain pidättelemään oksennusta ja pahoinvointia raivatessamme väylää eteenpäin kelluvien kenkien, telttojen kappaleiden ja hylättyjen maastureiden ja moottoripyörien seassa, jotka olivat epäilemättä peräisin ennen meitä matkaan lähteneiden retkikuntien jäseniltä. Miesteni heikentynyt moraali ja suunnaton ravinnon tarve alkoi tekemään elämästäni entistä vaikeampaa. Jouduin pian jo levätessänikin kelluvan kaarnan palasen päällä tarkkailemaan aina toisella silmälläni, jotteivät he nousisi lopen nääntyneinä kapinaan itseäni vastaan syöden lopulta mehukkaat pakarani poskeensa. Osa yrittikin kapinaa yhdessä verenhimoisten alkuasukkaiden kanssa ja jouduin pakenemaan heidän hyökkäystään lautalla, jonka rakensin muutamasta kiinni saamastani merikilpikonnasta jotka sidoin yhteen hiusteni ja takkuturpani haivenilla, vain muutaman luotettavimman oppaani kanssa.

Viimein viidentenä päivänä malarian aiheuttaman korkean kuumeen jo polttaessa loppuja sisuskaluja, vedessä lilluvien julmien ja kunnianhimoisten loismatojen tulehdutettua molemmat korvani sumeat silmäni alkoivat tavoittamaan horisontissa hieman kuivaa maata ja ainakin jäännöksiä ihmisasumuksesta. Loppumatkasta vielä rannikoilla tavallisesti pahaa aavistamattomia turisteja ryöstävät ja raiskaavat karvaisen pelottavat, tiikerin kokoiset ja äärettömän väkivaltaiset Felis silvestris catuset (http://fi.wikipedia.org/wiki/maatiaiskissa) yrittivät hyökätä kimppuuni, purren säärtäni ja jo matkan aikana nälkääni kaluamamia sormen tynkiä, mutta en suinkaan ollut tullut tänne asti vain tullakseni syödyksi, joten pääsin kuin pääsinkin lopulta karkaamaan näiden eliökunnan häpeäpilkkujen tyrannian alta. Rauha tosin lopuille, uskollisimmille miehilleni, jotka menetin rähinän tiimellyksessä.

Syömään lopulta päästyäni ainoan itseni lisäksi matkasta selvinneen muulini kanssa - jonka tosin jouduin vielä ravintolaa diktaattorimaisesti hallinnoivalle kolmemetriselle gorillalle uhraamaan lepyttääkseni otuksen - osasin ainakin antaa ruoalle sen ansaitseman arvon.

Viimein palattuani alkuperäiseen palatsiini, kirjoittamaan tätä raporttia en ollut lainkaan yllättynyt löydettyäni taakseni jättämien länsimaalaisten ruumiit loppuun kaluttuina aina omiakin nesteitäni himonneiden respan seireenien toimesta.

Että ei ole aina helppoa täälläkään ja täällä mahdollisesti lomaillessa kannattaa ottaa yllä olevat varoitukset tosissaan. Nyt aion pysyä neljän seinän sisällä ainakin sinne joulukuulle asti ostamieni elintarvikkeiden (pullo vettä ja kaksi pussia sipsejä) turvin.

--------

Jottei nyt taas huolehdittaisi liikaa, niin voin myöntää, että hiukan saatoin taas kuumehoureissani sekoittaa tuohon syömässä käymisestä kertovaan raporttiini fiktiotakin mukaan. En tosin paljoa, vettä on oikeasti aivan saatanasti, eikä ole yhtään liikaa sanoa, että välillä joutuu kahlaamaan melkein vyötäröä myöten päästäkseen eteenpäin (sitten on vielä kiva horjahtaa naamalle liukastuttuaan). Autot hyytyvät ”tielle”, mopoista nyt puhumattakaan ja eläimetkin tuntuvat käyttäytyvän varsin oudosti jalkaan kiinni käyvistä kissoista, kämpässäni hirveää meteliä pitävästä sisiliskosta ja joka paikkaan löytävistä muurahaisista lähtien. ”Suosikkiravintolani” apina nyt sentään on ollut outo aina, eikä se muutenkaan oikein hallitse tuota apinana olemista vaan mätkähtelee selälleen lattialle aivan kuin sillä ei olisi tasapainoaistia ollenkaan. Loistava heppu.

Muuten en ole ollut kovinkaan aktiivisuuspäissäni. Olen lähinnä koittanut pelata ja pelata ja pelata. Hyvin se on sujunutkin nyt. Pelit ovat niin pieniä ja heikkotasoisia, että vähän sama kuin pilkkisi akvaarion äärellä. Rahaa tulee ihan ok, kun voi vetää ties kuinka montaa pöytää kerrallaan, eikä tartte suurempia edes stressata. Ainoa harmi on, että aina jollain tuntuisi olevan jotain muuta keksittynä sille hetkelle kun pitäisi pelata ja jos ei muuta ole niin sitten oon kuumeessa tai koko saarelta sähköt poikki, joten ei tässä liikoja ole tullut kuitenkaan pelattua (eli varmaan joku pari tuntia päivässä). Pääasia että kulkee, vedin yks yö jonkun tuhannen pelaajan läppäturnauksenkin finaalipöytään. Kuten tavallista turnauksessa oli aivan naurettavan paska taso (paras todiste siitä varmaan on juuri se, että jopa pärjäsin siinä) ja kun tällä kertaa ennen turnauksen vitutukseen päättänyttä kättä - flopilta hilut sisään vs , ilman osumia - (turnaukset päättyvät 95% vitutukseen, enkä sillä viitsi pelata niitä kuin 4-5 kuukaudessa) kukaan ei edes onnistunut vetämään itsestäni ohi, pääsin jopa muutamia satkuja voitolle kuudennella sijalla. Voittaja olisi vetänyt kuitenkin jo muutaman tonnin, joten harmittamaanhan se tuokin jäi.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin, Samui kuittaa. Muistakaa varautua huolella Alkon lakkoon.


Ylläolevasta, samalta saarelta kuvatusta videon pätkästä saa jonkinlaista kuvaa miltä täällä tällä hetkellä näyttää, kun itselläni ei ole kameraa. Tuossa vähän pitempi: http://www.youtube.com/watch?v=XpnVgzSU9d8

edit. Ja kun näköjään Bangkok Postin etusivullakin näkyi olevan juttua tulvista (ja jostain Tuusulan rähinästä), niin laitetaan senkin nettiversion linkki: http://www.bangkokpost.net/News/09Nov2007_news02.php

PS. Maan toisella laidalla ei liene juurikaan parempi keli, joten en ole nyt menossa mihinkään, ellen sitten ensi viikon lopulla katsomaan EM-karsintoja Pattayalle.