The king of Bangsaen

Kävin vaihteeksi pelaamassa vähän korttia. Taisin jäädä tuosta parin tunnin puurtamisesta noin yksitoista biniä voitolle. Asiaan perehtymättömille tiedoksi, että se on äärettömän hieno tulos jopa omilla mittareillani. Jotain sellaista jota harvemmin kuitenkaan sattuu noin pienessä otoksessa.

Vastoin tuollaisia ”voittoputkia”, se mitä sattuu usein tässä lajissa on, että aika usein vituttaa. Niin nytkin. Tuntuu varsin sairaalta, ettei ainakaan itselleni voitot ja tappiot tuota millään muotoa samankaltaista hyvän tai pahan olon tunnetta. Voitot tuntuvat hyvältä, hivelevät omaatuntoa ja kaikki ympäröivä tuntuu olevan vähintäänkin hallinnassa jos eivät jo laossa jalkojen juuressa.


Harmi vain, että nuo tuon kaltaiset voittopäivät tuntuvat olevan hyvin harvinaisia... Tai no vitut, voittojahan tulee koko ajan, niitä ei vain millään tavalla noteeraa enää normaalisti, koska näin niitä pitääkin tulla ja se jos mikä on ankeaa. Keskitaso, keskiarvo, normaali, ”hyvin vedetty” on kaikki varsin hyviä arvoja jokseenkin kaikissa ammateissa ja elämän osa-alueilla, mutta ei vain edes riittävä taso voitolliseen peliin pokerissa. Jos olet keskitason lääkäri, konttorirotta, maanviljelijä tai ihanmitätahansa, niin todennäköisesti elämäsi on vähintäänkin taloudellisesti hallinnassa, mutta oleppa keskitason pokerin pelaaja ja teet oikeasti tappiota. Tokikaan se ei ollut pointtini. Voittojen tuoma hyvänolon tunne vaan vaikuttaa täysin mitättömältä verrattuna tappioiden aiheuttamaan ahdistukseen ja masennukseen. Muistan varsin hyvin esim. kuinka viikolla pelasin jonkun $50+4 turnauksen finaalipöydässä jääden kuitenkin neljänneksi aivan täydellisen nukahduksen jälkeisen puskuni seurauksena. Neljännestä sijastakin toki sai jotain suolarahoja, mutta en vain pysty millään taas olemaan yhtään iloinen tuosta, miettimättä sen sijaan tuon virheen maksaneen helposti itselleni pari tonnia. Ei mikään huikea summa, mutta juuri aiemmin olin puskenut ässäsetillä jonkin ”valaan” (~joku jonka äiti on tiputtanut hänet lattialle hiukan liian monta kertaa hänen ollessaan lapsi ja nyt hän sitten käyttää avustusrahansa pokeripöydissä) runner-runnerväriä vastaan about neljä biniä, joten nämä yhdessä saivat lähinnä itkemään omaa tyhmyyttään sen sijaan, että olisin ollut millään muotoa iloinen tuosta neljännestä sijasta ~150 pelaajan joukossa. Muutenkin pelattuani viime aikoina aika paljon turnauksia ja oikeasti varsin hyvin tuloksin on vähän sairasta, että muistan jokseenkin jokaisen pelaamani käden jolla olen niistä tippunut, mutta minkäänlaista lohtua ei tuo ajatus, että olen useimmiten mennyt pidemmälle kuin about 90% noihin turnauksiin osallistuneista pelaajista ja muutaman kerran ollut sen parhaimman muutaman promillen joukossa.

Normaaleja tuloksia toki kaikille ammatikseen (turnauksia) pelaaville, mutta en oikein aina tiedä miten muut sen tekevät. Siis mielessään, kuinka he jaksavat päivästä toiseen kasata itsensä kaikkien pettymysten/omien virheiden jälkeen? Niin tai näin, tuohon pyrkimiseen ja tappioiden hyväksymiseen pyrin panostamaan koko ajan enemmän ja enemmän yhdessä muiden psykologisten juttujen kanssa, niin kuin varmasti kaikkien muidenkin pitäisi, olipa hän sitten se lääkäri, konttorirotta, maanviljelijä tai ihanmitätahansa. Pitäisi oppia ottamaan takaiskutkin vain oppitunteina ja ääh... jonain kasvattavana... Ei pitäisi ainakaan ottaa asioita niin vakavasti ainakaan tällaisessa lajissa jossa varianssi tekee äkkiä ihmisen hulluksi, mutta jos on aina ollut sitä mieltä, että hyvistä häviäjistä kasvaa vain tosi luusereita, ei todellakaan ole helppoa kääntää poskeaan ja ottaa selkäänsä. Se on jotain sellaista, jota ei millään viiden sentin aforismeilla äkkiä käännetä, mutta menestyksekäs pokerin peluu on muutenkin jonkinlaista kamppailua ihmisluonnetta ja opittuja tapoja vastaan. Siinä missä ahneus, agressiivisuus, tunteettomuus, välinpitämättömyys, röyhkeys ovat normaalisti jopa tuomittuja ominaisuuksia normaalissa elämässä, ne ovat elintärkeitä menestyäkseen korttien kanssa ja taas toisaalta varsinkin lyhyen aikavälin tavoitteiden asettaminen on tuhoon tuomittua toisin kuin monilla muilla elämänalueilla. Ei voi muuta kuin suositella kaikille teineille ym sekopäille koulujen kustannuksella.

"View all problems as challenges.
Look upon negativities that arise as opportunities to learn and to grow.
Don't run from them, condemn yourself, or bury your burden in saintly silence.
You have a problem? Great.
More grist for the mill. Rejoice, dive in, and investigate." ~ Bhante Henepola Gunaratana
Yeah, oli pakko kuitenkin koittaa sellaisen aforisminkin toimivuutta... Idea tähän avautumiseen lähti tietysti siitä, että tämä päivähän oli jo pitkästi yli kuusitoista sisäänostoa voitolla ennen kuin joku vitun gaypanda osui siihen kaksiouttiseensa yli neljän binin potissa juuri sen jälkeen kun toinen urpo oli toisessa pöydässä väistellyt kaikki about 40 hyvää korttia mulle. Pöydät kiinni ja mitä tästä päivästä oikeasti huomenna muistan?

Näinpä, ja se, jos mikä on sairasta.

- Jay

...Ja olen todellakin kännissä, enkä todellakaan tiedä mikä tämän(kään) jutun pointti nyt oli... mutta tuo biisi on kuitenkin hieno...